Mäntsälän seurakunta

Blogit

27.6.2018 8.00

Sitku-mutku-nyt

Eija Koskela, lähetyssihteeri

Kevätkauden viimeisessä KahviPaussissa käyty keskustelunpätkä jäi askarruttamaan. Käsittelimme minullekin ennestään tuttua sitku-käsitettä. Teemme monenlaisia suunnitelmia, jotka toteutamme ”sitten, kun” …olen eläkkeellä, loma alkaa, tulee parempi sää, olosuhteet ovat sopivat, on enemmän aikaa. Ja sitkun jälkeen tulee mutku. Niin, nythän se loma alkoi, mutta kun… Nyt eläkkeellä minulla on kyllä aikaa, mutta kun…  Muistan kyllä, että lupasin tehdä sen, kun sää paranee, mutta kun…

Ainakin minä löydän itseni tästä. Siirrän asioihin tarttumista ja lupaan tehdä sen ”sitten kun”. Ja sitten kun olisi aika, selittelen taas, ”mutta kun”.  Ja niin moni ihana ja tärkeäkin asia jää toteuttamatta. Jään itse paljosta paitsi ja samalla saatan jättää muita osattomaksi. Minä tarvitsen rohkeutta useammin tarttua tähän hetkeen, ottaa sitkun ja mutkun tilalle nyt.

Näitä ilmaisuja ei taida Raamatusta löytyä. Selkeästi siellä kuitenkin kehotetaan tarttumaan oikeaan hetkeen, selittelemättä ja verukkeita keksimättä. Tottahan on se, että meillä on vain tämä hetki. ”Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra.”

Isä meidän- rukouksessa pyydämme tälle päivälle jokapäiväistä leipäämme, sitä mitä tälle päivälle tarvitsemme. Vuorisaarnassa Jeesus muistuttaa, että kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa: ”Jos te tänä päivänä kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.” (Hepr. 3:7) Toisessa korinttilaiskirjeessä Taivaallinen Isämme sanoo näin: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2)

Meille on annettu tämä päivä, tämä hetki. On tämä hetkesi millainen tahansa, Raamattu vakuuttaa näin: ”Herra itse käy sinun edelläsi, hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua, eikä hylkää sinua.” (5. Moos 31:8)

Siunausta kesääsi!

Eija Koskela

lähetyssihteeri

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi