Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Kaste

Kuva: Juhani Viitanen

Kaste perustuu Jeesuksen antamaan kastekäskyyn:

 

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa". (Matt.28:18-20).

 

Kaste on ilon juhla. Kasteessa Jumala liittää ihmisen Jeesuksen Kristuksen yhteyteen ja hänen kirkkonsa jäseneksi. Kirkon jäseneksi tullaan vain kasteen kautta.

 

Valtaosa suomalaisista kastetaan vauvoina. Lapsi voidaan kastaa kirkossa tai kotona, tai vaikkapa isovanhempien kodissa. Yleensä kastejuhla järjestetään noin kahden kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. 

 


Kasteen järjestäminen

 

Ristiäisiä suunniteltaessa kannattaa ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon, p. (019) 5607 500, 044 763 6951 Urheilutie 1. Kirkkoherranvirasto on avoinna ma-pe klo 9-13, ja sieltä voi kysyä esimerkiksi etu- ja sukunimistä ja kummeista. Samalla voi keskustella papin kanssa kasteesta ja kastetoimituksen kulusta.

 

Kirkkoherranvirastosta voi myös tiedustella kastemekkoa lainaksi.