Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Vauvan nutun kutomisohje

 

Etiopiassa, Airan sairaalassa otetaan mielellään vastaan vauvoille, erityisesti keskosvauvoille villanuttuja. Jos nuttuja tulee paljon, vauvat saavat omansa kotiin mukanaan. Ohje on Nalle-langalle, mutta muutakin lankaa voi käyttää.

 

• Luodaan 70 silmukkaa.

• Kudotaan kaksi oikein kaksi nurin yhteensä 22 cm.

• Sen jälkeen kudotaan aina oikein neulosta 24 silmukalla, kaksi oikein kaksi nurin 22

silmukalla ja aina oikein 24 silmukalla yht. 3 cm

• Kolmen sentin jälkeen päätetään keskimmäiset 22 silmukkaa ja kudotaan kumpikin olka

erikseen aina oikein neuletta, noin kolme senttiä etukappaletta + kolme senttiä

takakappaletta.

• Seuraavalla kerroksella 24 s oikein ja sen jälkeen luodaan 22 uutta silmukkaa keskelle ja

taas kudotaan 24 s oikein.

• Seuraavilla kerroksilla 24 silmukkaa aina oikein, 22 silmukkaa kaksi oikein kaksi nurin ja

24 silmukkaa aina oikein, yhteensä 3 cm.

• Sitten siirrytään kokonaan takaisin kaksi oikein kaksi nurin neuleeseen, jota tehdään taas 22

cm.

• Tuloksena on siis pitkä pätkä, jossa nelikulmainen pääaukko keskellä.

• Viimeksi ommellaan sivusaumat yhteen. Käsille jätetään aukot.

 

Vauvan nuttuja Etiopiaan otetaan vastaan ympäri vuoden. Nutut voi toimittaa kirkkoherranvirastoon.