
Voittamisen makeus, saavutetun päämäärän ihanuus, on paitsi voittajille henkilökohtaista onnea ja riemua, myös monesti yhteistä omaisuutta. Tästä on tietysti esimerkkinä tämän keväinen Suomen jääkiekkomenestys. Ihanaa, Leijonat ihanaa on saatu porukalla huutaa.
Tästä riemusta ei paljon Mäntsälän osalle suoraan osunut, mutta ei hätää: meillä on nostaa lavalle myös omia voittajia. Hepolan koulun oppilaat Emma Oikarinen, Emmi Vesterinen ja Emma Kauppinen menivät ja voittivat luokkatovereidensa kannustuksen siivittämänä valtakunnallisen Virsivisan edustaen paitsi omaa kouluaan myös Mäntsälän seurakuntaa ja Espoon hiippakuntaa. Ihanaa, Virsieeet, ihanaa.
Tämän kisan voitto ei todellakaan ole helposti otettavissa, joten suuret onnen toivotukset tytöille ja koko Hepolan koululle. Kiitos ja kunnia loistavasti tehdystä työstä. Harjoitus ja vaivannäkö saivat ansaitun palkintonsa.
Monissa Mäntsälän kouluissa on mahtavaa virsimyönteisyyttä. Muuallakin kuin Hepolassa on loistavia virsiosaajia niin oppilaissa kuin opettajissakin. Tästä olen äärettömän onnellinen. Toivottavasti tämä virsivoitto innostaa meitä kaikkia veisaamaan aina vaan, sillä veisuussa on koko elämää kannattelevaa voimaa. Siunaus sieluumme kulkee suuresti sen kautta.
Mikko Seppälä
27.5.2011 klo 20:07:09
Emmi ja Emmat kirjoittaa
Kiitos kannustustuksesta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
T: Virsieeet