Maanantai 6. helmikuuta. Nimipäivää viettää Terhi, Teija, Tiia, Tea, Terhikki
Rss Sivukartta

Oberammergau

Otsikon sana on pikkukaupungin tai -kylän nimi Saksan alpeilla. Paikka on pienuudestaan huolimatta ns. maailmankuulu. Kuuluisuus perustuu siihen, että siellä esitetään kymmenen vuoden välein koko kylän voimin näytelmä Kristuksen kärsimyksestä.

Kuusituntista näytelmää saapuu seuraamaan ihmisiä ympäri maailmaa.

 

Kärsimysnäytelmää esitetään monessa muussakin paikassa. On esitetty Mäntsälässäkin. Mikä siis tekee Oberammergausta niin erityisen? Vastaus on historia ja perinne, jolle ollaan uskollisia edelleen.

 

Kaikki on saanut alkunsa jo 1600-luvulta, jolloin pieni kylä joutui hätään. Paha kulkutauti vei kuolemaan monia ihmisiä. Hädässään he huusivat Herraa. Jos hän säästäisi kylän tältä kuoleman taudilta, he sitoutuisivat esittämään näytelmää Kristuksen kärsimyksestä. Ja näin tapahtui. Yhä vielä, kymmenen vuoden välein, tuo kylä valmistaa näytelmän. He tahtovat olla uskollisia esi-isiensä ja -äitiensä lupaukselle.

 

Kävimme vaimoni Minnan kanssa katsomassa tänä kesänä tämän näytelmän. Näytelmä oli hieno ja koskettava, huippuunsa valmisteltu. Nämä ovat niitä tapauksia elämässä, josta sanotaan "kerran elämässä". Esityksen jättämän jäljen sielussani muistan varmasti loppu elämäni. Jäin vain miettimään oliko se  näytelmä vai sittenkin tuo edellä kuvattu historia ja uskollisuus sille, joka puhutteli?



Kommentoi tätä kirjoitusta