Sunnuntai 5. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Roni, Mainio, Ragnvald, Ronald, Ronny.
RssSivukartta

Saaronin lilja

Monilla ihmisillä on puheessaan ja ilmaisuissaan sanontoja. jotka jäävät mieleen. Äidilläni esimerkiksi oli tapana sanoa, kun ohi kulki joku huomattavasti parfymoitu nainen, että "sehän tuoksui kuin Saaronin lilja". Lapsena ihmettelin, että mikä ihmeen Saaronin lilja.

Siihen törmää suvivirren loppuun saakka laulaja. Yleensä virrestä lauletaan vain kolme tai neljä säkeistöä alusta, mutta viidennessä säkeistössä sanotaan Kristukseen viitaten: "Ei vertaistasi sulle, sä lilja Saaronin."

Saaron on Palestinan rannikkotasangon pohjoisosa, kartan mukaan Jaffan rannikkokaupungista ylöspäin. Paikkaa ylistettiin muinoin hedelmälliseksi ja varsinkin kukistaan rikkaaksi alueeksi. Sellaisena Raamattukin sen mainitsee. Saaronissa liljatkin olivat vertaansa vailla.

Epälemättä sellaisen tuoksukin on ollut hurmaava.

 

Suomen luontoa sanotaan karuksi ja ehkä se ei siksi voikaan ihan kilpailla Saaronin kanssa liljojen tuoksussa ja näyttävyydessä. Mutta ei tarvitsekaan. Riittävästi on ihanuutta ja tuoksua ilmassa täälläkin näihin aikoihin, kun kansalliskukkamme kielot pistävät parastaan ja mahtavat sireenipensaat levittävät tuoksuaan kesäiseen iltaan. Tämä ihanuus ei tosin täällä pohjolassa kovin kauaa kestä, joten juuri nyt on aika kulkea kaikki aistit avoinna. Luonto puhuu Luojastaan. Ihmeellinen on tämä armas aika, suvi suloinen.



Kommentoi tätä kirjoitusta