
Hyvä Mäntsälän seurakunnan internetsivujen lukija.
Tervetuloa sivustollemme ja tervetuloa myös tänne oman "kamarini" puolelle.
Niin kuin huomaatte, olen alkanut pitää tällaista nettipäiväkirjaa eli blogia.
Niitä sanotaan muodikkaiksi ja onhan näitä viime vuosina alkanut näkyä eri sivustoilla tosi paljon. Yritän nyt laittaa omaa lusikkaani tähän soppaan, vaikka myönnänkin, etten ole itsekään kovin aktiivinen netti-ihminen. (Mitä sanonnat sanoivatkaan vanhoista koirista ja uusista tempuista?)
Viime sunnuntaina lauloin Hoosiannaa kirkossa monen kanssa. Siinä hetkessä oli taas mukava ripaus viime aikoina yhteiskunnassa peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä. Sama toistuu läpi adventtiajan lukuisissa joululaulutilaisuuksissa. Luulen, että meille luterilaisille näillä lauluilla ja virsillä on vähän samanlainen tarkoitus kuin ortodoksisen kirkon ikoneilla: niiden kautta ja niiden läpi katsellaan toiseen maailmaan, maistetaan pieni pala ikuisuutta. Siinäkö niiden suosion salaisuus?
TV:stä näin ja kuulin vilauksen porvoolaisten Hoosiannaa. Se kaikui tuomiokirkon uudelleenvihkimisen jumalanpalveluksesta. Trumpetteineen ja patarumpuineen se antoi ytimiä myöten tuntuvan tunteen jo pelkästään TV:n äärellä istuvalle. Olen varma, että juhla oli ikimuistoinen jokaiselle paikalla olleelle. Sanotaan, että siunatuimmat elämämme hetket ovat niitä, joihin jollain lailla lankeaa jo hohde toisesta maailmasta, Jumalan valtakunnasta. Toivottavasti tunnistamme ne, kun ne kohdalle osuvat.
Uskon, että ainakin Porvooseen osui yksi sellainen viime sunnuntaina. Onnitteluni ja siunauksen toivotukseni erityisesti sinne.
Siunattua ja hyvää adventinaikaa.
5.12.2008 klo 12:44:2
Pasi Natunen kirjoittaa
Hei!
Kiva nähdä ajatuksiasi näin verkossakin. Voisitko jatkossa laittaa päivämäärän milloin merkintä syntyy, niin pääsisi tarkemmin katselemaan miten ahkera päivittäjä olet(Ja ainahan päiväkirjassa on merkintä, milloin se on kirjoitettu).
Hyvä avaus.