Maanantai 6. helmikuuta. Nimipäivää viettää Terhi, Teija, Tiia, Tea, Terhikki
Rss Sivukartta

30+/- Blogi: Silmät Ristissä

Olen 30+ Silmät Ristissä -blogisti. Olen mäntsäläläinen mies, seurakuntalainen. Olen vilpittömästi sitä mieltä, että kirkossa on toivo ja tulevaisuus. Olen iloinen uskova. En sellainen tiukkapipo, mutta periaatteen mies kuitenkin.

 

Pidän meidän kirkosta. Siellä on hyvä olla. Ja aina silloin tällöin käyn istahtamassa messussa. Ihan vain vakuuttuakseni, että tämä usko on edelleen. Ja silloin kun en ehdi messuun mukaan -aina arjen keskellä- kotimatkalla vilkaisen mäen päällä seisovaa kirkkoa risteineen ja huokaisen. Se on edelleen.

 

Itseasiassa ensimmäinen asia, joka sai minut -uusmäntsäläläisen- kotiutumaan Mäntsälään, oli kirkko. Siinä oli jotain tuttua. Siinä oli samaa uskoa kuin kotipaikkakunnallani.

 

Minusta parasta uskoa on arkiusko. Ja ajattelen, että elämä on Raamatun ydintä. Sen ehkä huomaat, kun blogini etenee.

 

Tervetuloa! 



Epätäydellisten yökirkko

Istuin pääsiäisenä yökirkossa. En Mäntsälässä, vaan lapsuuden kotipaikkakunnallani. Jotenkin se oli kovin epätäydellinen. Siis kaikki se, mitä siellä tapahtui. Siellä kirkossa. Pappi oli haparoiva. Toinen pappi oli maneerinen puhuja. Kieli oli kovin vaikeaa: "Te, jotka olette kasteessa saaneet kirkkauden osallisuuden, olette kuolleet Kristuksessa ja heräätte ikuisuuteen Kristuksen pyhyydessä." Tekstinlukijatkin olivat jotenkin epävarmoja ja huteria. Ei paljoa vakuuttanut.


Lue lisää (ei kommentteja)


Paastonajan floppauksia

Joku kysyi minulta, mitä kuuluu paaston ajan karkkilakolleni. Jouduin vastaamaan hänelle, että olen paastossani siinä vaiheessa, jossa tarvitsen anteeksiantoa ja armahdusta lankeemuksessani. Paasto on tullut todeksi.


Lue lisää (1 kommentti)


Levolle laske, Luojani ja muita mummin parhaita

"Parasta, mitä voit lapsellesi kristillisenä kasvatuksena tutkimusten mukaan antaa on iltarukous!" Näin totesi kristillisen kasvattamisen huippututkija Juha Luodeslampi sunnuntain messissä ja sai aikaan häkeltyneen hiljaisuuden.


Lue lisää (1 kommentti)


Usko astuu parrasvaloihin

Oletteko huomanneet? Usko on astunut esiin.Hjallis Harkimo tivaa aivan avoimesti keskusteluohjelmassaan Timo Soinilta "Miten sitä tullaan uskoon?" Julkimot voivat puhua uskostaan julkisesti, mutta miten on meidän tavisten laita?


Lue lisää (ei kommentteja)


Vihan päivä

Että minä rakastan tuomiosunnuntaita! Dies ire, dies illa! Vihan päivä kauhistava, sydänjuuret värähtää!

Tuomiosunnuntaina on jotenkin syvää juurevuutta. Todellista rehellisyyttä. Katukaa, syntiset! Tuomio tulee.

Kukaan meistä ei ansaitse päästä taivaaseen!


Lue lisää (ei kommentteja)


Miten Raamattua pitäisi tulkita? Kuka on oikeassa?

Tässä homokeskustelun tiimellyksessä olemme tulleet kysyneeksi olennaisiakin kysymyksiä.

Miten Raamattua pitäisi tulkita? Kuka on oikeassa Raamatuntulkintansa kanssa.


Lue lisää (3 kommenttia)


Homopako on tuskaa ja onnenkantamoinen

On järkyttävää, että kirkossamme riidellään, vaikka meidän pitäisi tulla tunnetuiksi rakkaudestamme.

On järkyttävää, että ihmiset joutuvat eroamaan kirkostamme siksi, että

äärilaidat ovat äänekkäästi erimieltä suuren massan kanssa.

On järkyttävää, että protestin pitää olla niin vahva, että joudutaan kävelemään ulos yhteisöstä.

 

Viime päivien joukkopako on ollut ikävä, tuskainen ja turha.

Ja samalla se on ollut onnenkantamoinen.


Lue lisää (ei kommentteja)


Ei kahta ilman kolmatta - ruuhkavuositeoriaa

Ihmisen elämässä isot asiat klönttiytyvät.

Kun vaihdat työpaikkaa, vaihdat myös asuntoa ja sen myötä myös paikkakuntaa. Itselläni viimeisin kolmen klöntti oli valmistuminen, isän poismeno ja uusi työpaikka.


Lue lisää (ei kommentteja)


Prioriteettejä: Miespolvet vaipuvat unholaan

Viime lauantaiaamuna elämä oli mallillaan, kunnes luin tekstiviestin: "Isä nukkui pois."


Lue lisää (ei kommentteja)


Jotain uutta! 1050 kutsua on käynyt!

Viime viikolla kokoonnuimme nuorten aikuisten kanssa kirjetalkoisiin. Kaikille 28-35 -vuotiaille mäntsäläisille lähetetään ensi viikon alussa kirje, jolla kutsumme sinua mukaan Tuu Messi! -toimintaan. Tuu Messiin! -toiminnassa on jotain uutta. Sitä ei suunnittele työntekijät vaan avoin nuorten aikuisten ryhmä, johon kuka tahansa voi osallistua. Syksyllä pidetään jälleen kevään toiminnan suunnitteluilta. Sinulla on siis vaikutusmahdollisuus.


Lue lisää (ei kommentteja)


Toissijaisia asioita

Kesä on takana. Kesällä olemme keskittyneet olennaiseen: ihmisenä olemiseen ja elämästä nauttimiseen. Syksy tulee, velvollisuudet alkavat. Kiire ja stressi väijyvät kalenterin ryppyisen kulman takana. Eräs asiakkaani sanoi ensimmäisessä puhelussa kesälomansa jälkeen: "Olen päättänyt pitää kiinni lomatunnelmasta. Olen päättänyt unohtaa toissijaisuudet!"


Lue lisää (ei kommentteja)


Mökkejä kaiken ikää

Olemme viime päivinä kiertänyt useiden kavereiden mökkejä.

On ollut sellaisia, joissa on sähkösaunat ja suihkuhuoneet.

On ollu vaarin oma saari, jossa on omakotitalon mukavuudet ja silti erämaatunnelma.

On ollut niitä, joissa on wlan, dna, hdtv ja blueray.

On ollut niitä, joissa niukinnaukin aurinkopaneelilla saadaan valot.

Joissakin mökeissä on ollut enemmän talon tunnelma, toisissa aistii oikean mökkihengen.


Lue lisää (ei kommentteja)


Kun soivat kiukaan mustat urut

Kun soivat kiukaan mustat urut,

unohtuvat arjen surut.


Lue lisää (ei kommentteja)


Urbaani Unelma: Mäntsälän avoin seurakunta!

Minulla on unelma: Mäntsälän avoin seurakunta!


Lue lisää (6 kommenttia)


Jo joutui armas aika

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks' luopi, sen kutsuu elohon.


Lue lisää (ei kommentteja)


Heräsitkö viime sunnuntaina kirkkoon?

Kirkkoon on melkeinpä herättävä. Vasta viime vuosina minusta on tullut riittävän aamunvirkku ehtiäkseni kirkkoon sunnuntaina ilman tuskallista heräämistä. Viime sunnuntaina Mäntsälän seurakunta sai uuden paimenen.  asetettiin virkaansa. Päätin, että nyt on herättävä: juhlan takia.


Lue lisää (3 kommenttia)


Pedofiilin rippi ja mummon huono omatunto

Valtakunnan suurin hätä lapsista tuntuu olevan rippi, jota kätkee murtamaton salaisuus.

Jopa ovat lähteneet asialle.

Ampuisiko media tässä nyt kärpästä kanuunalla?


Lue lisää (ei kommentteja)


Aina Linna-shampoo ja volume 12

Jotkut asiat eivät koskaan muutu.


Lue lisää (ei kommentteja)


Suuria päätöksiä

Olen ehkä hieman omituinen: Seuraan hallinnollisia päätöksiä.

Luen ja pöytäkirjoja.

Tällä viikolla olen aivan täpinöissäni: luvassa on suuria päätöksiä!


Lue lisää (ei kommentteja)


Kun minä mummoni möin

Pari vuotta sitten isäni ilmoitti myyneensä kesämökin. Sanoin silloin huolettomasti, että joutihan se mennä - laho röttelö. Viime viikolla möin pianon. Jouti mennä sekin - ei enää kelvannut minulle. Mutta kun pianosta oli tehty kaupat, nousi nämä kaksi kauppaa uudelleen mieleen: niiden mukana möin mummoni.


Lue lisää (ei kommentteja)


Kaivattu mies

Hautajaisissa puhuttiin lämpimästi.

Mies oli kaivattu, rakastettu, tunnettu, odotettu ja mukavakin kaupan päälle.

Hän rakasti vaimoaan, lapsiaan, lapsenlapsiaan ja kylänmiehiä.

Hän teki työtä, harrasti, hoiti puutarhaa ja kaupassa käydessään jutteli ihmisten kanssa.

"Parasta mitä mies voi tehdä lapsilleen on rakastaa vaimoaan!", sanoi pappi. Ja tämä mies rakasti: monta kymmentä vuotta.


Lue lisää (ei kommentteja)


Turvallinen elämä

Tuhkapilvet kokoontuvat taivaalle. Ilmatila suljetaan ja lentokoneet jäävät maihin.

Toyota vetää autoja pois markkinoilta Ameriikoissa ja kutsuu satojatuhansia huoltoon kaikkialla maailmassa, ettei kaasupoljin hirttäisi kiinni. Mind the gap between train and the platform - Huomaa rako junan ja laiturin välissä. Tuote saattaa sisältää pähkinää. Suomalaisia sotilaita vedetään pois kriisialueilta, ettei kukaan kuolisi. Älä käytä virtalaitetta suihkun aikana. Taksimatkustajat kuvataan turvallisuussyistä.


Lue lisää (ei kommentteja)


Ihmettelen pääsiäisen riemua!

Pääsiäisyönä innostuin käymään kirkossa. Sillä aikaa kun anoppi ja appiukko nukkui, kävin sekä yökirkossa, että aamukirkossa. Jäin pohtimaan erityisesti yökirkon saarnaa. Pappi ei nostanutkaan käsiä ylös ja kiljahtanut: "Kristus on ylösnoussut!" Hän paremminkin huokaisi: "Mitä ihmettä on tapahtunut?!"


Lue lisää (ei kommentteja)


Right Tune

Virittäjä painaa pianoni kosketinta ja ulvahtaa.

Voiko tälle tehdä enää mitään?


Lue lisää (ei kommentteja)


Ei, en minä tunne häntä

Oulun tuomiokirkon penkissä on hankala istua. Penkki tuntuu erityisen kovalta.

Mutta kovinta ei ole kapeat ja kovat penkit.

Kovinta on nuo sanat: Ei, en minä tunne häntä!


Lue lisää (ei kommentteja)


Nappulat kaakkoon

Kun väännän saunankiukaan nappulat kaakkoon, kroppani tajuaa, että nyt on juhla.

Kun kiville sihahtaa raikas vesi, sieluni ymmärtää, että nyt saa hengittää.

Kun raikas vesi valuu selkää pitkin, tulee olo, että sisältäkin olisi hyvä putsata viikon liat.


Lue lisää (ei kommentteja)


Inhimillisen kirkon vastahyökkäys

Viime päivinä olen ilolla tervehtinyt toisenlaisen uskovan kuvan nousua.

Meistä osa on todennut, että on älähdettävä, ettei kaikkia niputeta vanhoillisiksi jääriksi, jotka vastustavat kaikkea.


Lue lisää (ei kommentteja)


Arkkipiispa-aate

Homoavioliittojen ja naispappien kannattaja vai uskon puolustaja ja homoavioliittojen vastustaja?

Liberaali vai konservatiivi.

Jos liberaali voittaa, kirkko on hunningolla.

Jos konservatiivi voittaa, kirkko on tiukkapipo.

Tästä media tykkää.


Lue lisää (ei kommentteja)


Uskova playboy-pupu

Sanotaan, että nykyaatteista moderni ihminen voi valita mitä tahansa haluaa ja yhdistää ne sopivaksi coctailiksi aatemaailmaa. Tuo todellisuus piirtyi esiin laskettelurinteen taukolaavulla, juuri kun olin saanut grillimakkaran suuhuni.


Lue lisää (ei kommentteja)


Outoa valoa

Hiihtolomalla Lapissa outo valo osui huoneen ikkunasta silmiin. Säkkipimeälle taivaalle leimahti revontulet. Ne leimusivat vain hetken, mutta jäivät askarruttamaan minua.

 

Pimeän valtakunta, Lappi talvella, on todella pimeä. Kun yö saapuu, ikkunasta ei paista pieninkään kajo. Keskelle pimeyttä kuitenkin murtautui outo valo: revontuli. Revontulta ei voi oikein järjellä käsittää. Taivas leimuaa. Hehkuu ja leikkii taivaankannella. Pimeästä tulee valoisaa.


Lue lisää (ei kommentteja)


Moderni pakkopaasto

Bussit lakkoilee. Rekat jättää tavarat kuljettamatta. Ahtarit eivät ahtaa. Huolijat eivät huoli. Pian me emme pääse mihinkään, ei ole bensaa mitä ostaa ja kaupan hyllyllä on vain kuiva-aineita. Lakot ovat saapuneet.


Lue lisää (ei kommentteja)


Liian raskas taakka

Etsin tikkaita. Missä ne ovat? Ovatko ne jääneet metrisen hangen alle? Viime päivien kattojen romahtamiset ovat saaneet ihmiset katoille. Ehkä vähän absurdia, mutta kuitenkin. Eipä ne siellä ihan tarkoituksetta ole muuten vaan, vaan helpottamassa kattojen taakkoja. Minun kai pitäisi tehdä samoi...

Lue lisää (ei kommentteja)


Elämänsä pöllyssä!

Ajan aika pitkää työmatkaa. Viime päivinä olen ajanut sitä täydessä pöllyssä!


Lue lisää (ei kommentteja)


Toisenlaista paastoa

Istuimme helsinkiläisessä ravintolassa perjantai-iltana. Viereiseen pöytään saapui seitsemän viisikymppisen miehen seurue. He tilasivat listalta etanoita valkosipulivoissa. Juomaksi otettiin keski-eurooppalaista olutta ja muutama kirkas snapsi. Tarjoilija poistui. Ensimmäinen puheenaihe, josta ka...

Lue lisää (ei kommentteja)


Saunapuhdas Kuolema

Sarjamurhaaja puraisee uhrinsa poskesta ennen kuin tappaa hänet. Häntä yrittää saada kiinni entinen sarjamurhaaja, mutta kun ei saa, käy huonosti. Teho-osaston komeat lääkärit luettelee lyhenteitä toisensa perään, mutta silti sydänfilmin vihreä viiva suoristuu kuoleman kankeaksi. Patologi astuu kehi...

Lue lisää (ei kommentteja)


Minä en pelkää yhtään mitään!

Minä en pelkää mitään! En ainakaan pimeää, mörköä tai öisellä metsäpolulla vastaantulevia hämäriä hahmoja. Täytyy tunnustaa. Pelkään ehkä vähän kuitenkin pankkikriisiä, korkojen nostoa, bensan hinnan kallistumista, tätä uutta lamaa, maailmanrauhan järkkymistä, pohjoisnavan sulamista, ruoan hinnan no...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kun kaikki maailmassa on kivaa, niin usko ei sitä ole!

Kuulen monesti nykymaailman ihmettelynä "Nykymaailmassa kaiken pitää olla kivaa ja helppoa. Kaiken pitää olla mulle just nyt ja heti! Uskon ei pidä olla sitä!"

 

Mietin mielessäni että miksi ei?


Lue lisää (ei kommentteja)


Helpon elämän vankina

Minä kirkastuin. Tai ainakin aivoni saivat ihan uuden impulssin, joka on tarkentanut näköäni ilmiöihin ihan viime päivien aikana. Tuomas Enbusken toimittamassa TV-ohjelmassa haastateltiin muistaakseni filosofia, jonka ydinajatus oli muistinvaraisesti referoituna: ”Muutama vuosikymmen sitten huolemme...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kuka heittäisi ensimmäisen kiven?

Katsoin kauhulla viime viikolla.

Kristityt hyökkäävät toistensa kimppuun television prime time -keskusteluohjelmassa.

Mietin moneen kertaan, että se kirkko, josta tuossa ohjelmassa piirrettiin kuvaa ei ole minun kirkkoni.


Lue lisää (ei kommentteja)