Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

SK

Olin itsekin kirkossa ja kuulin tietenkin Riikan sarnaankin. Sydämeni pamppaili, onpa rohkea saarna ja samalla se sanoi aamenta. Ei Riikka omiaan sanonut, kun hän sanoi, että että ilman uskoa ei voi pelastua. Se on Raamatun ydinsanoma ja se usein unohtuu. Uskon herättää Jumala, mutta ihmisen tulee ottaa vastaan, sanoa aamen sydämessään sille, että Jeesus on sovittanutkin minun syntini. Uskon, että Riikka tätä tarkoitti, eikä niinkään 110% ymmärrystä, järjellistä tietämistä. Ihmettelen, että suoraa evankeliumin julistusta sanotaan hihhulimaiseksi tai ratkaisukristillisyydeksi. Kohdatessaan ihmisiä Jeesus aina, yhä tänä päivänä, laittoi ihmisen valinnan paikalle. Hän sanoi seuraa minua! Kerran ihmiset olivat sitä mieltä, että Jeesuksen puheet olivat liian hihhulimaisia ja he jättivät Jeesuksen. Silloin Jeesus kysyi jäljelle jääneiltä opetuslapsilta: tahdotteko tekin mennä pois? He jäivät Jeesuksen luo. Ilman "vapaasuuntaistyylistä hihhulointia ja ns.ratkaisukristillisyyttä" en olisi todennäköisesti kristitty tänä päivänä. Iloitkaamme aina evankeliumin julistamisesta, koska siitä Jumalakin iloitsee. Joh.3:16 "..jottei yksikään joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Siunausta teille kaikille!