Kaivattu mies
Hautajaisissa puhuttiin lämpimästi.
Mies oli kaivattu, rakastettu, tunnettu, odotettu ja mukavakin kaupan päälle.
Hän rakasti vaimoaan, lapsiaan, lapsenlapsiaan ja kylänmiehiä.
Hän teki työtä, harrasti, hoiti puutarhaa ja kaupassa käydessään jutteli ihmisten kanssa.
"Parasta mitä mies voi tehdä lapsilleen on rakastaa vaimoaan!", sanoi pappi. Ja tämä mies rakasti: monta kymmentä vuotta.
Istuin parvella ja yritin olla kuuntelematta puhetta, ettei kohta koittava laulu kävisi pala kurkussa mahdottomaksi.
Mutta jotenkin tuo puhe kosketti.
Jäin miettimään, että millainen puhe minusta kirjoitettaisiin?
Olisiko sen sävy katkera, tuskainen, onneton, väritön - vai puhuttaisiinko minusta iloisesti, onnellisesti ja elämästään kylläkseen saaneesti? Olisiko saattoväki iloisia siitä, että elämä kanssani oli hyvää ja minä olen päässyt kotiin?
Tein parvella päätöksen: minun hautajaisteni alussa haluan, että pappi sanoo terveisiä minulta. "Älkää surko, minä olen päässyt kotiin!"