TapahtumatJumalanpalveluksetRukouspyynnötDiakoniatyöMusiikkiLapsilleVarhaisnuorilleNuorille ja varhaisnuorilleKehitysvammaisillePerheilleMiehillePariskunnilleAikuisilleKansainvälinen vastuuMikon blogiTitan blogiTiedotus ja viestintä
Levolle laske, Luojani ja muita mummin parhaita
"Parasta, mitä voit lapsellesi kristillisenä kasvatuksena tutkimusten mukaan antaa on iltarukous!" Näin totesi kristillisen kasvattamisen huippututkija Juha Luodeslampi sunnuntain messissä ja sai aikaan häkeltyneen hiljaisuuden.
Voiko kristillisen uskon ja luterilaisen uskonnon kivijalka olla jotain noin helppoa? Eikö tarvitsekaan osata tunnustuskirjojen artikloja ulkolukuna ollakseen hyvä kristitty? Luodeslammen mukaan se, miten ihminen aikuisuudessaan turvautuu uskoon riippuu paljon siitä, onko lapsuudessa uskonnon yhteydessä koettu turvallisuuden tunnetta. Jos on, mielikuva uskontoon liittyvistä tilanteista on turvallinen ja luottamusta herättävä. Ja kun mielikuva on luottamusta herättävä, uskonto koetaan mahdollisuudeksi uhkan sijaan.
Siis mummot! You Rock! Te jotka kuljetatte lapsenlapsianne kirkkoon ja annatte tikkarin saarnan ajaksi.
Te, jotka kerrotte ikiaikaisia tarinoita lapsuuden kirkkomatkoista.
Te, jotka silitätte, kun itku tulee ja sanotte, että Taivaan enkelit pitävät kyllä huolta.
Että voiko tämä olla niin yksinkertaista kuin yksinkertainen loru illalla sängynlaidalla ja muutam silitys päälle.
Uskomatonta. Tai paremminkin Uskollista.
Kommentit
17.4.2011 klo 18:35:12
iltarukoilija kirjoittaa
Omasta kokemuksestani voin allekirjoittaa Luodeslammen "teesin". Vaikka lapsuudenkotini olikin monella tavalla rikkinäinen, iltarukoushetket äidin kanssa olivat säännöllisen rauhallisia ja turvallisia. Näin ollen jumalakuvani on muodostunut lämpimäksi. Jos uskonnollisuus olisi värittänyt lapsuudenkodin elämää iltarukousta vahvemmin, luulen, että jumalakuvani olisi toisenlainen. Samaa iltarukousperinnettä lapsilleni välittäen...