Pedofiilin rippi ja mummon huono omatunto
Valtakunnan suurin hätä lapsista tuntuu olevan rippi, jota kätkee murtamaton salaisuus.
Jopa ovat lähteneet asialle.
Ampuisiko media tässä nyt kärpästä kanuunalla?
Rippisalaisuus on murtamaton, paitsi jos jonkun henki on uhattuna hankkeilla olevan rikoksen takia. Näissä tilanteissa papin velvollisuus on varoittaa kohdetta ja poliisia kuitenkin paljastamatta henkilöllisyyttä.
Ja tämä on se suuri punainen vaate tässä maailmassa, jossa kaiken pitää olla avointa.
Vaitiolo on aina epäilyttävää.
Kysyin useammalta pappi-ystävältäni, kuinka monelle pedofiili oli tullut tunnustamaan tekojaan. Yksikään ei tuntenut yhtäkään. Kai sellaistakin jollekin tapahtuu, oli yhden vastaus. Mutta useimmille rippi on vakiuskovan peruskauraa: mummojen huonoja omatuntoja sanoista, jotka jäi sanomatta lapsille viikonloppuna. Yhdelle ihmiselle merkittäviä kohtaamisia, mutta selkeästi tilanteita, joista ei ole vaaraa kenellekään.
Sen sijaan useampi kertoi tilanteista, joissa kuuntelijan ehdoton vaitiolo on saanut ihmiset sanottamaan elämänsä suuria traumoja ja näin pääsemään prosessin alkuun. Vaitiolo olikin edellytys, ei uhka, jollekin parantavalle asialle.
Suuri ja ahdista sanottiin auki. Sille saatiin hahmo. Siihen päästiin käsiksi.
Minusta tällaista vaitioloa ei saa ampua hengiltä! En usko, että yksikään pappi ei voisi jäädä tumput suorana paikalleen, jos pedofiili tunnustaa tekonsa.