Maanantai 6. helmikuuta. Nimipäivää viettää Terhi, Teija, Tiia, Tea, Terhikki
Rss Sivukartta

Titan blogi

Viron nimikkolähettimme Titta Hämäläisen blogi



Laskin aivan itse eilen...

Julkaistu 26.1.2012

Virossa on meneillään väestönlaskenta. Tämä väestönlaskenta on järjestyksessä 11., ensimmäinen järjestettiin vuonna 1881 ja tätä edeltävä kerta oli vuonna 2000. Nyt on ensimmäistä kertaa mahdollista laskea itse itsensä eli vastata kysymyksiin internetin kautta. Minäkin käytin sitä mahdollisuutta eil...

Lue lisää (ei kommentteja)


Ehkä sittenkin...

Julkaistu 23.12.2011

Eilen minä sen ymmärsin: virolaiset ovat luontaisia optimisteja. Ainakin suuri osa heistä. Kävin hakemassa postista minulle lähetettyä pakettia, ja siellä oli vielä monia ihmisiä lähettämässä joulutervehdyksiä. Eilen oli siis torstai, 22.12. Lauantaisin ei kanneta enää kirjeitä, niin että korteille ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Pyhiinvaelluksella

Julkaistu 27.11.2011

Sain perjantaina osallistua pyhiinvaellukseen. Olin Pilistveren leirikeskuksen kehittämisseminaarissa Keski-Virossa, ja puhuimme myös pyhiinvaelluksesta leiritoiminnan mahdollisuutena. Seminaari päättyi pieneen pyhiinvaellukseen paikallisissa maisemissa. Aloitimme Arussaaren ortodoksikirkon luota ja...

Lue lisää (ei kommentteja)


Pyhien kanssa pysäkillä

Julkaistu 2.11.2011

Tässä blogin kirjoittamisessa - tai pitäisikö sanoa kirjoittamattomuudessa - näkyy minulla selvästi se, että syksy on ollut aika vauhdikas. Mitä enemmän elämässä on haasteita ja tehtäviä joiden välillä yrittää itseään ja aikaansa jakaa, sitä vähemmän on ajatuksia. Ja sitä vähemmän osaa istua alas ja...

Lue lisää (1 kommentti)


Iloa ja elämää

Julkaistu 9.10.2011

Ystävät lahden toiselta puolelta kävivät kylässä ja toivat tullessaan aimo annoksen iloa ja hyvää mieltä. Jaoimme hetken yhteistä matkaa, ihmettelimme Tallinnaa, nauroimme välillä vatsat kipeinä ja välillä mietimme vakavampia asioita. Kohtaamisesta jäi suuri kiitosmieli ja virkistynyt olo.Kotimatkal...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kysymyksiä ja vastauksia

Julkaistu 21.9.2011

Vietimme juuri Nuorten Raamattu- ja Lähetyskurssin ensimmäistä koulutusviikonloppua. Aiheena oli kirjojen kirja, Raamattu. Perjantai-iltana puhuimme tutustumisen yhteydessä kysymyksistä, jotka olivat tuoneet meidät kursille, kysymyksistä joihin toivomme löytävämme vastauksen kurssin kuluessa. Hyvin ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Säilömistä

Julkaistu 31.8.2011

Ilmassa on jo syksyn tuntua. Se tarkoittaa myös sitä, että on elonkorjuun aika. Kyläreissuilta annetaan mukaan omenoita, kurkkuja, luumuja ja muita puutarhan antimia. Facebookissa yksi jos toinenkin kertoo aina välillä pitäneensä säilömispäivän: omenamehua, suolakurkkuja, hilloja, paprika-sipulisäil...

Lue lisää (ei kommentteja)


Laul ja vabadus

Julkaistu 19.8.2011

Kirjoitan tätä Läänemaalla, Haapsalussa.  Ilmassa on suuren juhlan tuntua: tänään on alkamassa reilun viikon kestävä Missio Läänemaa. 20 vuotta sitten elo – syyskuun  vaihteessa järjestettiin Virossa ensimmäinen missio, Haapsalussa ja Pärnussa. Voi vain kuvitella, kuinka sekavissa tun...

Lue lisää (ei kommentteja)


Oletko valmis?

Julkaistu 31.7.2011

Matkustin heinäkuun alkupuolella kesälomalle kotipuoleen. Mikkelin ja Juvan välillä näin bussin ikkunasta tien varressa jo tutuksi tulleen julisteen "JEESUS TULEE PIAN, OLETKO VALMIS?" Seuraavaan tolppaan oli joku koiranleuka kiinnittänyt vastauksen yhtä isolla: "KYLLÄ, MUTTA ONKO JEESUS?" Hymyilytt...

Lue lisää (1 kommentti)


Leireilyä

Julkaistu 30.6.2011

Olin rippileirillä. Rippikoululaisia oli 11, ikäjakauma 14 – 23. Mukana myös muutamia viime vuonna konfirmoituja nuoria epävirallisina isosina. Leirin pituus oli kolme päivää ja kolme yötä, sitä ennen oli takana neljä kokoontumiskertaa pappilassa ja muutamia kirkkokäyntejä. Vaikka rippileirin sisä...

Lue lisää (1 kommentti)


Maailmanlopun meininkiä

Julkaistu 31.5.2011

Eräänä iltana kolmisen viikkoa sitten kävelin Tallinnan vanhan kaupungin läpi bussipysäkille. Oli kaunis ilta ja ihmisiä liikkeellä melko paljon. Kulkiessani yhden puiston ohi näin penkin takana makaamassa miehen. Penkin taakse muurin viereen oli täytynyt olla melko hankala ahtautua. Menin lähemmä...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tohuvabohu

Julkaistu 14.5.2011

Kevät on viheriöittänyt luonnon, tuonut muuttolinnut takaisin ja virkistänyt valollaan ihmiset. Kaikki muu tuntuu vilkastuneen, mutta minun älyllinen toimintani on hidastunut. Ainakin tuntuu siltä, että viimeiseen kuukauteen päähäni ei ole mahtunut yhtään ainoaa ajatusta. Olisi tietysti helppo syytt...

Lue lisää (ei kommentteja)


Aikamatkalla

Julkaistu 14.4.2011

Vietän lomaviikkoa siivoamalla laatikoita ja kaappeja. Kun takana on kaksi muuttoa periaattella "lajittelen nämä sitten uudessa kodissa ajan kanssa", lojuu nurkissa melkoinen määrä laatikoita joiden sisällöstä minulla ei ole tarkkaa käsitystä. Sitä aikaa kaikkien papereiden, lehtileikkeiden, muistoe...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kulttuurielämyksiä

Julkaistu 1.4.2011

Kävin teatterissa. Näytelmä oli puhutteleva kuvaus hukassa olevasta vanhemmuudesta, siitä miten opettaja ja ystävät voivat tietää usein lapsista ja nuorista enemmän kuin heidän vanhempansa - ja kuinka vanhemmat eivät aina uskallakaan ottaa selvää siitä kuinka lapsella ja nuorella oikeasti menee. Näy...

Lue lisää (ei kommentteja)


Yksin ja pimeässä

Julkaistu 1.3.2011

Kävin reilu viikko sitten Suomessa ja sain pikaperehdytyksen äskettäin päättyneen Putous -ohjelman suosituimpiin sketsihahmoihin. Vilpitön, utelias ja huolehtivainen Munamies keräsi sympatiani ja on pakko myöntää, että olen katsonut netistä  jo aika monta videota tuon hahmon edesottamuksista.Yh...

Lue lisää (ei kommentteja)


Pakkanen rikkoo rajoja

Julkaistu 15.2.2011

Tänä aamuna Tallinnassa oli 26 astetta pakkasta. Luulin että talven vahvin selkä on jo taittunut, mutta toisin kävi. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta hyytävä kylmyys iski vastaan heti ovesta ulos astuessa. Kuten yleensäkin epätavalliset luonnonilmiöt, myös pakkanen muuttaa ihmisten suhtaut...

Lue lisää (ei kommentteja)


Supersankareista

Julkaistu 29.1.2011

Pohdimme Tallinnan suomalaisen koulun uskontotunnilla sankaruutta. Kolmas- ja neljäsluokkalaisten kokoama lista supersankareista oli minulle monin paikoin täysin tuntematon. Vampyyrit valloittivat top 12 joukossa monta sijaa, Teräsmiestä ei muistanut enää kukaan ja Tarzaninkin jouduin itse lisäämään...

Lue lisää (ei kommentteja)


Loppiaismietteitä

Julkaistu 8.1.2011

Suomen kielen sana loppiainen on aika kuvaava sana. Loppuhan siitä heti tulee mieleen. Loppiaisena on enimmäkseen kinkku ja laatikot syöty, samaten lahjaksi saadut suklaakonvehdit. Kuusi viedään ulos, tontut ja enkelit pannaan takaisin komeroon odottamaan ensi joulua. Uusi vuosi ja aurinkoiset päi...

Lue lisää (ei kommentteja)


Pysäkillä

Julkaistu 24.12.2010

Jouduin tällä viikolla filosofisen kysymyksen eteen: Miten voi olla mahdollista, että juuri se bussi, jota minä odotan ei tule? Että jostain syystä juuri se vuoro jää aina väliin? Tiedän kyllä, että kolmen kerran perusteella on uskallettua tehdä yleistäviä johtopäätöksiä, mutta kun nuo kolme kertaa ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Nyt seimellesi seisahdan...

Julkaistu 8.12.2010

Marraskuun lopulla sain jälleen touhuta seimiprojektin parissa. Tänä vuonna teimme uudet hahmot, ja pyhän perheen lisäksi katsoja näkee myös paimenet, heille ilosanomaa kuuluttavat enkelit ja taustalla itämaan tietäjät, jotka ovat aloittaneet vaelluksensa kohti tähteä. Seimen paikka muuttui myö...

Lue lisää (ei kommentteja)


Titta Touhukas

Julkaistu 22.11.2010

Olin Ristin seurakunnan nuortenleirillä, kuten olen ollut monta kertaa aikaisemminkin. Tämänkertainen leiri vaati minulta totuttelua, koska minun vastuullani oli ohjelmasta aika pieni osa. Seurakunnan pastori  piti suurimman osan opetustunneista, ja nuorisotyötä opiskeleva seura...

Lue lisää (ei kommentteja)


Elämä on meri

Julkaistu 9.11.2010

Elämä on meri Matkustan juuri Suomeen pariin työneuvotteluun. Sattui aikamoisen tuulinen päivä, aamulla jo kolmannen kerroksen asuntoni ikkunalasit vain helisivät kun tuuli ravisteli niitä. Tiesin tätä jo odottaakin, mutta en varmaan aiemmin ole näin kovassa merenkäynnissä matkustanut. Suurtakin la...

Lue lisää (ei kommentteja)


Viisi leipää ja kaksi kalaa

Julkaistu 26.10.2010

Viime viikon aikana sain tuntea pariinkin otteeseen sen, kuinka Jumala kykenee kantamaan tilanteessa, jossa omat konstit ovat loppuneet jo aikaa sitten. Tosin Viro on aina ennenkin ollut minulle maa, jossa joudun tekemään asioita joita oikeasti en osaa. Koska olen perimmäiseltä luonteeltani perfek...

Lue lisää (2 kommenttia)


Mukavuusalueella

Julkaistu 10.10.2010

Meillä oli rovastikuntien lapsi- ja nuorisotyön yhdyshenkilöiden tapaaminen. Puhuimme paljon LNÜn organisaatiomuutoksen tilanteesta. Viime kevääseen saakka LNÜn jäseninä olivat seurakunnat, nyt jäsenkunnan muodostavat henkilöjäsenet. Nyt on siis menossa jäsenhankinta. Toivottavasti enemmistö jäsenis...

Lue lisää (ei kommentteja)


Rengasmatkalla Virossa

Julkaistu 26.9.2010

Minulla oli ilo viettää viikonloppu Helsingin ja Espoon hiippakuntien lähetysseminaarilaisten kanssa täällä Marian maalla. Perjantaina vierailimme Pilistveren seurakunnassa, lauantaina Tarton Paavalin seurakunnassa sekä Helmen seurakunnassa ja tänään sunnuntaina vietimme perhemessua Viljandin Jaanin...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kommunikaatiosta

Julkaistu 6.9.2010

Eläkkelle siirtyvä työtoverini siivosi työpöytänsä laatikoita ja löysi kirjan, jonka hän lahjoitti minulle. Se oli pastori Harri Haamerin kirja Meie elu on taevas, joka kertoo Haamerin elämästä ja mietteistä Siperian vankileireillä vuosina 1948 - 1955. Suomeksi tuo kirja on julkaistu nimellä Ei sija...

Lue lisää (ei kommentteja)


Ajatuksia hiljaisuudesta

Julkaistu 20.8.2010

Pyhiinvaellus Ranskaan on ohi, mutta elämän pyhiinvaellus jatkuu. Olen usein miettinyt, miksi Taizesta käytetään nimitystä 'Luottamuksen pyhiinvaellus maan päällä'. Nyt tiedän. Se tulee ajatuksesta, että koko maanpäällinen elämä on opettelemista elämään luottamuksen varassa Jumalaan ja Hänen rakkaut...

Lue lisää (ei kommentteja)


Pyhiinvaeltajia

Julkaistu 2.8.2010

Tämä vuosi tuntuu olevan oikea pyhiinvaeltajien ja pyhiinvaelluksien vuosi. Pyhän Jaakon juhlavuonna on syntynyt monia uusiakin pyhiinvaellusreittejä vanhojen rinnalle, ja vaeltajia riittää. Pyhiinvaellus on vanha perinne, ja se tunnetaan muissakin uskonnoissa kuin kristinuskossa. Katolise...

Lue lisää (ei kommentteja)


Totuutta ja tehtävää

Julkaistu 27.7.2010

Loma on ohi ja paluu arkeen alkaa. Vaivalloisesti, mutta kuitenkin. Hillitön helle vaikeuttaa aivotoimintaa, en tiedä onko siitä mitään tieteellistä faktaa mutta omakohtainen empiirinen tutkimukseni vahvistaa teorian. Kalenterin käyttämisessä ja täyttämisessä olen kuitenkin jo edistynyt. Olen jollak...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kesämietteitä

Julkaistu 2.7.2010

Helleaalto vei ajatukset tuota pikaa alkavaan kesälomaan. Kesälomalla on aina pakko päästä Puumalaan mikäli suinkin mahdollista, koska se vain yksinkertaisesti on maailman paras kesänviettopaikka – ainakin minun mielestäni. Missään muualla ei ole sauna niin sopivan lämmin ja mikään muu vesi ei hyväi...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tahdotko palvella?

Julkaistu 16.6.2010

Vietin viikon Tartossa. 7.6. pakkasimme yhdistyksemme pikkubussin täyteen tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa ja suunnistimme kohti Tarttoa. Tasan viikon verran kotinamme oli Tarton Marian kirkko, jossa valmistelimme ja vietimme kirkon nuorisopäiviä. Samana iltana kokoontui kirkkoon myös j...

Lue lisää (ei kommentteja)


Armo tuli käymään

Julkaistu 31.5.2010

Takana on viikonloppu kahden gospelyhtyeen, Cruxin ja Exitin kanssa. Bändeillä on ollut pitkään suunnitelmissa yhteisten konserttien järjestäminen Virossa, ja nyt se toteutui. Konsertit olivat Pärnussa, Tallinnassa ja Haapsalussa. Minäkin sain kunnian osallistua kiertuejärjestelyihin; vastasin muo...

Lue lisää (ei kommentteja)


Aika on suhteellinen käsite

Julkaistu 15.5.2010

Huh huh, onpa aika taas kulunut nopeasti! Vastahan minä kirjoitin tähän, ja nyt päiväyksestä päätellen on taas yksi kuukausi mennyt. Yritin keksiä, mikä ihme on ollut syynä tähän ajan katoamiseen. Luultavasti syynä ovat omat ajatukseni, joiden syövereihin taju ajan kulusta on kadonnut.Huhtikuussa ja...

Lue lisää (ei kommentteja)


Nuoretko hankalia?

Julkaistu 15.4.2010

Olen tutkinut tässä viime aikoina Viron luterilaisen kirkon tilastoja. Ensimmäistä kertaa on laskettu myös nuorille järjestettyjä tapahtumia. 165 seurakunnasta 36ssa näyttää olleen edes jokin tapahtuma nuorille. Lasten tapahtumia on huomattavasti enemmän. Kun papeilta on tiedusteltu, pitävätkö he nu...

Lue lisää (ei kommentteja)


Hiljaisen viikon alkaessa

Julkaistu 29.3.2010

Viime viikko oli kaikkea muuta kuin hiljainen, katsotaan millainen tästä viikosta kehkeytyy. Hiljaisuuden rikkoo jos ei muu, niin ainakin jatkuva yskimiseni. Viime viikolle muutimme viimeisetkin tavarani Suomesta tänne Nõmmen kotiin, ja siinä touhussa taas kerran vilustutin itseni. Tauti itsessään e...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tunnelmaa linja-autossa

Julkaistu 15.3.2010

No niin. Virossa ollaan. Olen muuttanut vähän kauemmas keskustasta. Nykyään asun Nõmmen kaupunginosassa, kymmenisen kilometriä keskustasta Pärnun suuntaan. Keskustaan pääsee kätevästi bussilla ja junalla, mutta silti tämä on vähän kuin oma kylä tai pikkukaupunki. Täällä saattaa tapahtua jopa se ihme...

Lue lisää (ei kommentteja)


Lähtölaskentaa

Julkaistu 28.2.2010

Uusi työkausi Virossa alkaa ensi torstaina. Eilen iski lähtöahdistus. Luulisi, että tässäkin asiassa toistojen määrä kasvattaisi toleranssia; että lähtemisen ollessa toistuvaa siihen liittyvä ahdistus vähenisi. Niin se ei kuitenkaan ole. Tässä tuntuu toimivan toinen tuttu hokema: tieto lisää tuskaa....

Lue lisää (ei kommentteja)


Laskiaismietteitä

Julkaistu 16.2.2010

Huomenna alkaa paastonaika, 40 päivän valmistautuminen kristikunnan suurimpaan juhlaan. Aina välillä nousee puheenaiheeksi miksi ja miten paastota. Mikä paaston aikana on kiellettyä ja mikä sallittua? Mieleeni on parhaiten jäänyt erään eläkkeellä olevan pastorin kommentti asiaan: Kaikki on sallittua...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kärpässarjalaisen näkökulmasta

Julkaistu 3.2.2010

Koko viime viikon sain nauttia parikkalalaisten vieraanvaraisuudesta. Matkustin sinne maanantaina henkeäsalpaavan kaunista Puumala-Savonlinna-Parikkala –reittiä pitkin, kovassa pakkasessa ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Vierailin lähetyspiireissä, koulussa, käsityöpiirissä, perhekerhossa, Ystävän ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Luontoa ihmettelemässä

Julkaistu 17.1.2010

Luonto on kaunis, ihmeellinen ja ennalta arvaamaton. Sekä Suomessa että Virossa olemme saaneet nauttia uskomattoman upeasta talvesta. Huurteisten puiden keskellä lumihangessa vaeltaessa on kuin kävelisi varsinaisessa satujen ihmemaassa, henki aivan salpautuu Luojan luoman luonnon kauneudesta. Kun kä...

Lue lisää (1 kommentti)


Uuden vuoden alkaessa

Julkaistu 5.1.2010

Joulu ja uuden vuoden vaihtuminen ovat juhlia, jotka ovat täynnä perinteitä. Siksi niiden viettäminen poikkeuksellisissa olosuhteissa, joissa perinteet murtuvat, on karua. Erityisen karua on, jos noita juhlia joutuu viettämään sodan ja epävarmuuden keskellä. Pyhien aikana mietin usein talvisoda...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kauneimpia joululauluja

Julkaistu 15.12.2009

Sain laulaa kauneimpia joululauluja yhdessä puumalalaisten kanssa. Mietin pitkään mitä siellä sanoisin ja löysin ajatuksen, jonka haluan jakaa kanssasi. Se lähti selailemastani Aino Suholan kirjasta 'Jos olis joku, vaikka Jumala'. Runossaan Suuri vieras kirjoittaja kuvailee pienen tytön hämmen...

Lue lisää (ei kommentteja)


Jaakobinpainia

Julkaistu 12.12.2009

Tällä viikolla elämässä on ollut vähän liian monta liikkuvaa osaa. Viestinnän intensiivikurssi yliopistolla (plus kreikan tunnit), lähetyskurssin neljän päivän lähijakso sekä jonkin verran juoksevia työasioita (joita en ole millään meinannut saada kiinni). Mikään näistä kiireistä ei ole lähestyvän j...

Lue lisää (ei kommentteja)


Ilonaiheita

Julkaistu 3.12.2009

Joskus unelmat jopa toteutuvat. Yksi unelmien täyttymys oli se, että lauantaina saimme kuin saimmekin Tallinnan jouluseimen valmiiksi. Näin lama-aikana seimen toteutuminen oli hetken aikaa uhattuna, mutta loppujen lopuksi pääsimme kaupungin kanssa yksimielisyyteen kulujen jakamisesta, ja viime vuonn...

Lue lisää (ei kommentteja)


Lähetystyötä

Julkaistu 17.11.2009

Kierrän parhaillaan kouluja, kerron lähetystyöstä, Viron historiasta ja kulttuurista ja lasten elämästä Virossa. Korvaamattomana apuna ovat seurakunnan lähetyssihteeri ja Eedu-nukke, joka erityisesti pienemmille oppilaille osaa kertoa monta asiaa paljon paremmin ja mielenkiintoisemmin kuin minä...

Lue lisää (1 kommentti)


Uskonnonvapautta ja vapautta uskonnosta

Julkaistu 9.11.2009

Olen tänä syksynä kuulostellut keskustelua koulun uskonnonopetuksesta ja uskonnon asemasta koulussa noin yleensä. Viimeeksi asia oli tapetilla torstaina, kun Itä-Savossa kerrottiin Italiassa asuvasta suomalaisnaisesta, joka vaati krusifiksien poistamista koulusta. Kiista oli lopulta viety EUn ihmiso...

Lue lisää (2 kommenttia)


Tosielämää ja tv-sarjoja

Julkaistu 30.10.2009

Katsoin uutta tv-sarjaa Pohjanmaan kylästä, josta naiset lähtevät viikoksi kylpylälomalle ja miehet jäävät pyörittämään kotia. Olin myyty viimeistään siinä vaiheessa, kun eräs Räyringin miehistä totesi, että hän on ajatellut ostaa kestakäyttöastioita viikon tarpeiksi. Että jos joku tulee kylään, nii...

Lue lisää (ei kommentteja)


Luokkakuvassa

Julkaistu 21.10.2009

Tämän lukuvuoden ensimmäinen periodi yliopistolla on päättymässä. Nyt on tenttiviikko. Kaksi tenttiä on takana (nähtäväksi jää, onko lopputulos hyväksytty vai hylätty), yksi vielä edessä. Tänään kävin tentin jälkeen hakemassa vuosikurssikuvan, joka otettiin orientoivalla viikolla syyskuun ensimmäisi...

Lue lisää (ei kommentteja)


Havainnollistamista

Julkaistu 13.10.2009

Edesmenneeseen Neuvostoliittoon kuului myös tsuktsien kansa, joka eli Tsuktsien niemimaalla, Aasian itäisimmässä kärjessä. Aivan kuten meillä Suomessa kerrotaan vitsejä eri heimoista (sen minä savolaisena totisesti tiedän!), kerrottiin samanlaisia anekdootteja oman kansan eri heimoista sek...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kertomusten äärellä

Julkaistu 30.9.2009

Olen tässä lukenut ja katsellut uutisia. Se ylentää mieltä vielä vähemmän kuin alkaneen syksyn lisääntyvä koleus ja pimeys. Ainahan se on tiedetty, että 'no news is good news', eli vapaasti suomentaen vain huonot uutiset ovat uutisia. Mutta nykyään silmään pistää erityisesti se, että uutisen lajista...

Lue lisää (ei kommentteja)


Syysmietteitä

Julkaistu 16.9.2009

Olin viikonloppuna vanhempien luona maalla. Sain huvitella kaivamalla perunaa, poimimalla puolukoita, soutamalla peilityynellä Saimaalla ja saunomalla syksyn viimeisiä löylyjä ja uinteja rantasaunassa. Varsinaista luksusta. Sääkin oli hieno.   Se oli hoitavaa luonnon helmassa olemista. Sitä e...

Lue lisää (ei kommentteja)


Koulun penkillä

Julkaistu 11.9.2009

Orientoiva viikko ja ensimmäinen opetusviikko yliopistolla ovat ohi. Tentit häämöttävät vielä kaukana tulevaisuudessa, ja tämä seikkailu yliopiston ihmemaassa tuntuu todellakin vasta mielenkiintoiselta seikkailulta ilman suuria vaatimuksia. Ihmeellistä, että minä saan noin vain käydä luennoilla...

Lue lisää (ei kommentteja)


Ohhoh...

Julkaistu 3.9.2009

...onpa päässyt vierähtämään paljon aikaa edellisestä merkinnästä. Nolo juttu, pahoittelen! Elokuu oli sellaista lentoa, että kirjoittaminen jäi. Nyt yritän parantaa tapani ja palata entiseen melkein kerran viikossa -rytmiin.   Kirkon nuorisopäivät pidettiin Pilistveressä. Päävastuu ohjelmast...

Lue lisää (ei kommentteja)


Muuttoahdistusta

Julkaistu 31.7.2009

 Vietin reilut kaksi viikkoa iloista lomaa Itä-Suomessa. Loma oli mukava, ja sen jälkeen oli ihana palata kotiin. Pikku hiljaa alkaa mieleen kuitenkin hiipiä jo tietoisuus siitä, että elokuun lopussa neljän vuoden putki Virossa katkeaa neljäksi kuukaudeksi ja edessä on väliaikainen muutto Suome...

Lue lisää (ei kommentteja)


Laulamisesta ja muista herätysliikkeistä

Julkaistu 13.7.2009

 Kävin laulujuhlilla. Sunnuntaina 5.7.oli Tallinnan lauluaukiolla yhteensä noin 100 000 henkeä - kaikkien aikojen ennätys. Tiivis oli tunnelma, liikkuminen oli hankalaa sellaisessa väkijoukossa. Sunnuntainen juhla virolaisille rakkaiden laulujen parissa kesti melkein kuusi tuntia. Osallist...

Lue lisää (ei kommentteja)


Ristiretkeilyä

Julkaistu 21.6.2009

 Olin nuorten kanssa viikon mittaisella ristiretkellä. Oikeammin tapahtuman nimi oli Neljän Tuulen Ristivaellus, mutta omassa porukassa nimi muuttui lyhyemmäksi ja iskevämmäksi. Ideana oli se, että jokaisesta ilmansuunnasta lähtee samana päivänä liikkeelle ryhmä kristittyjä, jotka tuovat evanke...

Lue lisää (ei kommentteja)


No onkos tullut talvi...

Julkaistu 9.6.2009

...nyt kesän keskelle...? Talvelta tosiaan tuntuu, kun kylmä itätuuli puhaltaa ja välillä vihmoo vettä. Olen lämmittänyt uunia jo kahtena iltana peräkkäin, eikä kotona vieläkään ole liian lämmin. Viime viikkoinen kesä kesti kolme päivää, mukavaahan sekin oli.   Lauantaina minut ja kymmenen mu...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tunnelmasta toiseen

Julkaistu 27.5.2009

Veljeni opetti minulle taannoin mielenkiintoisen sanonnan: 'Ilma on kuin morsian - ei järin kaunis mutta sitäkin oikukkaampi'. Tuo sanonta käy todella hyvin tämänpäiväiseen säähän, mutta myös kuluneen viikon tunnelmiin.   Suomessa koulut lopettelevat kevätlukukauttaan, ja erilaisia valmi...

Lue lisää (1 kommentti)


Hienoja kokemuksia

Julkaistu 15.5.2009

 Kun yksi kummipojistani oli ensimmäistä kertaa yökylässä luonani, lähdimme hänen toiveestaan rautatieasemalle katsomaan junia. Ihastelimme noita uljaita kulkuvälineitä räntäsateessa tunnin verran ja näimme muistaakseni kaksi pikajunaa, yhden pendolinon ja kolme paikallisjunaa. Kun lähdimme poi...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kiireestä

Julkaistu 10.5.2009

 Viime viikot ovat olleet mielenkiintoista aikaa. On ollut paljon tekemistä, uusia asioita,  vaihtelevia päiviä ja haastavia aikatauluja. Erityisen mielenkiintoista on ollut tarkkailla itseään. Vanha ja ilmeisesti varsin pysyvä vika minussa on se, etten osaa oikein rajata tekemisiäni ja me...

Lue lisää (ei kommentteja)


Västäräkistä vähäsen

Julkaistu 23.4.2009

 Tiistaina näin täällä ensimmäisen västäräkin. Tuolla se tepasteli vanhassa kaupungissa keskellä katua. Tulin iloiseksi kun näin sen - kylmästä viimasta huolimatta oli lintu varma merkki siitä, että kesä on jo lähellä.Nyt poden luomisen tuskaa. Huomiseksi täytyy kirjoittaa näytelmä reilun viiko...

Lue lisää (ei kommentteja)


Aurinkomme ylösnousi!

Julkaistu 12.4.2009

 Tänä vuonna olen elänyt pääsiäisaikaa mm. laulamalla itsekseni virsiä. Jostain syystä pidän valtavasti tuosta otsikossa mainitsemastani virrestä 105 - vaikken vieläkään oikein tiedä mitä ne toukomettiset ovat. Ehdoton suosikkini pääsiäisvirsistä on kuitenkin numero 84. Siinä on pääsiäisen sano...

Lue lisää (ei kommentteja)


Prinsessajuttuja

Julkaistu 6.4.2009

 Vietin melkein viikon prinsessaelämää. Ensin valmistauduin äitien ja tyttöjen leiriin lukemalla prinsessasatuja. Sitten olin leirillä, jossa pidin prinsessakurssia ja osallistuin prinsessajuhliin. Sen jälkeen olin kylässä ystäväperheessä, jossa prinsessaleikit kuuluvat jokaiseen päivään.Lapsen...

Lue lisää (ei kommentteja)


Historiaa ihmettelemässä

Julkaistu 27.3.2009

Kävin viikonloppuna ystävieni kanssa Vilnassa. Vierailimme myös entisessä KGBn päämajassa, josta on tehty museo. Siellä oli tietoa Liettuan miehityksestä, toisesta maailmansodasta, kyydityksistä, vastarintaliikkeestä, KGBn toiminnasta neuvostoaikana sekä Liettuan itsenäisyyden palauttamisesta. Totes...

Lue lisää (ei kommentteja)


Kirkossa

Julkaistu 19.3.2009

 Sunnuntaina juttelin erään ystäväni kanssa jumalanpalveluksesta. Olimme molemmat tahollamme käyneet päivällä kirkossa, ja kummankin oli kirkonmeininki ilmeisesti vetänyt hiljaiseksi. Vaikkei sitä ääneen lausuttukaan, kummankin kokemus oli mitä ilmeisimmin se, että ' kukaan ei kohdannut minua, ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Uutisia katsellessa

Julkaistu 13.3.2009

 Kevät etenee hitaasti mutta varmasti. Välillä viskoo räntää taivaan täydeltä ja välillä taas aurinko hellii kulkijoita lämmöllään. Nyt on kaksi päivää ollut taas aurinkoisempaa. Joka tapauksessa lumi (se vähäinenkin) sulaa ja valo lisääntyy.Maaliskuu on ollut rauhallisempaa aikaa, ja olen ehti...

Lue lisää (1 kommentti)


Polttopuita

Julkaistu 5.3.2009

 Tänään tuntui kummallinen alakulon aalto laskeutuneen Tallinnan ylle. Ihmiset olivat jotenkin hiljaisia. Töissä yksi jos toinenkin liikkui hiljaisemmin kuin tavallisesti ja innostus tuntui huutavan poissaolollaan. Itsekin olen ollut pari päivää vähän puolikuntoinen ja muissa maailmoissa. Ehkä ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Paluu arkeen...

Julkaistu 26.2.2009

 ...ottaa joskus koville. Koko helmikuu on ollut reissaamista ja kursseja. Nukkekurssin tuloksena kotini sai uuden asukkaan, ruskeasilmäisen nuken nimeltä Eetu Johannes. Hänen tulevista vaiheistaan kuulemme toivottavasti myöhemmin, mutta jo nyt hänestä on ollut paljon iloa!Viimeisin reissu oli ...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tänään...

Julkaistu 13.2.2009

...kävin ostamassa lastenvaatteita Humanan kirpputorilta. Kaksi viikkoa sitten aloitimme Kansan Raamattuseuran suosiollisella avustuksella ja Luukkosen Merjan hyvällä ohjauksella niskatappinukkien teon. Meitä oli kurssilla kymmenen innokasta naista, kaikilla vakaa aikomus luoda itselleen 'pikku apul...

Lue lisää (ei kommentteja)


Tapahtui koulussa...

Julkaistu 29.1.2009

 Minulla on etuoikeus käydä kerran kuussa pitämässä päivänavaus Tallinnan suomalaisella koululla. Tiistaiaamuna kerroin tarinan miehestä, joka voitti arpajaisissa Karibian risteilyn. Miehen suuri huoli oli se, kuinka hän selviää kolmen viikon risteilystä, kun ei ole varaa syödä laivan kalliissa...

Lue lisää (ei kommentteja)


Torstaipäivän satoa

Julkaistu 22.1.2009

 Juhhei, olen tainnut oppia lisäämään kirjoitukseni tähän sivulle ihan itse! Se on meikäläisen atk -taidoilla jo saavutus. Takana on melkein kahden viikon Suomen keikka, jonka aikana ehdin lomailla kotipuolessa ja käydä Tampereella kirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäivillä. Käyt...

Lue lisää (ei kommentteja)


Terveisiä Tallinnasta!

Julkaistu 1.1.2009

Ystäväkirjeitä olen jo tottunut kirjoittamaan, mutta tämä on elämäni ensimmäinen blogikirjoitus. Näin uuden vuoden alkaessa onkin hyvä aloittaa jotakin uutta. Toivottavasti tämän avulla saan valotettua jotakin elämästä ja työstä täällä lahden toisella puolella. Ja ehkä tämä auttaa pitämään ystäväk...

Lue lisää (ei kommentteja)