TapahtumatJumalanpalveluksetRukouspyynnötDiakoniatyöMusiikkiLapsilleVarhaisnuorilleNuorille ja varhaisnuorilleKehitysvammaisillePerheilleMiehillePariskunnilleAikuisilleKansainvälinen vastuuMikon blogiTitan blogiTiedotus ja viestintä

Aika on suhteellinen käsite

Huh huh, onpa aika taas kulunut nopeasti! Vastahan minä kirjoitin tähän, ja nyt päiväyksestä päätellen on taas yksi kuukausi mennyt. Yritin keksiä, mikä ihme on ollut syynä tähän ajan katoamiseen. Luultavasti syynä ovat omat ajatukseni, joiden syövereihin taju ajan kulusta on kadonnut.

Huhtikuussa ja toukokuun alussa ajatukset pyörivät lähetyskurssin opinnäytetyön parissa. Aiheena minulla oli pohdintaa Viron kirkon nykytilanteesta lapsi- ja nuorisotyön sekä lähetystyön näkökulmasta. Valmiiksi tuli, viime tipassa mutta kuitenkin. Tavoitteena oli, että siitä olisi hyötyä Lähetysseurassa laajemminkin, mutta itselleni siitä oli ainakin paljon hyötyä ja se pisti ajatuksia liikkeelle. Lähetyskurssin aikana olen perehtynyt entistä enemmän myös Viron kirkon historiaan, ja olen entistä enemmän vakuuttunut siitä, että jos ei tiedä menneisyyttä ei voi ymmärtää myöskään tätä päivää. (Sivumennen sanoen, lähetyskurssin päätösjuhla oli perjantaina, ja nyt minulla on kurssin päättötodistus olemassa.)

Asia, joka nyt toukokuussa on täyttänyt ajatukset, on ollut erään nuoren kuolema. Erään kylän ja seurakunnan tiiviistä nuorten porukasta sai polkupyörän ja auton yhteentörmäyksessä surmansa 19 -vuotias tyttö. (Turha varmaan sanoakaan, että tyttö oli liikkeellä polkupyörällä.) Yllättävä kuolema, hautajaiset ja surun käsittely ovat olleet kova paikka lapsille, nuorille ja aikuisille, ja olemme yrittäneet kollegani kanssa olla edes vähän tukena siellä missä meitä on tarvittu. Paljon on pohdittu sekä mennyttä että tulevaa elämää. Mietityttää se itseänikin - vasta viikko ennen onnettomuutta olimme samojen nuorten kanssa leirillä, aivan kuten monesti aiemminkin.

Jotenkin tuntuu siltä, että aika on todellakin asia, jota ihminen ei voi hallita eikä käsittää. Se on ihmistä suurempi ja ihmistä suuremmissa käsissä. Kaiken tämän keskellä minua lohduttaa ajatus, että meidän aikamme on osa suuremmasta ajanjaksosta - ikuisuudesta. Vaikka meidän mielestämme kuukausi, 19 vuotta ja 91 vuotta ovat valtavan erilaisia asioita, ikuisuuden näkökulmasta melkein kaikki ajanmääreet vaikuttavat tarpeettomilta. Ja ikuisuuden näkökulmasta ei ole suurtakaan eroa sillä, onko ihmiselämä 19 vai 91 vuoden mittainen, vaikka se meille tähän maailmaan sidotuille saattaa tuntua juuri nyt suunnattoman tärkeältä asialta. Olipa ihmisen elämä meidän näkökulmastamme lyhyt tai pitkä, se on silti aina kokonainen osa paljon suurempaa kokonaisuutta.

Jos tästä menneestä kuukaudesta jotakin on opittavissa, se on se, että tärkein ajanmääre on tämä hetki. Ainoastaan tässä hetkessä voi elää - ja joskus siitä riippuu myös tulevaisuus.