Aurinkomme ylösnousi!
Tänä vuonna olen elänyt pääsiäisaikaa mm. laulamalla itsekseni virsiä. Jostain syystä pidän valtavasti tuosta otsikossa mainitsemastani virrestä 105 - vaikken vieläkään oikein tiedä mitä ne toukomettiset ovat. Ehdoton suosikkini pääsiäisvirsistä on kuitenkin numero 84. Siinä on pääsiäisen sanoma sanottu ytimekkäästi ja vahvasti:
'Nyt se suuri päivä koitti, armon päivä valkeni.
Haudan hirmut Kristus voitti, vankeuden vangitsi.
Kärsitty on tuomiomme, noussut armonaurinkomme.
Missä on nyt valtikkanne, helvetti ja kuolema?
Käärme, viekas ruhtinaanne, menetti jo valtansa.
Voiman Kristus ryösti teiltä, synnin kahleet särki meiltä.'
Niin se on. Meidät on lunastettu, armahdettu ja piste. Omilla konsteilla ei tarvitse taivaaseen yrittää. Meitä on rakastettu ja rakastetaan niin paljon, että meidän ei tarvitse elää pelon ja vihan vankina, vaan saamme olla vapaita rakastamaan. Ja vaikka päällepäin näyttää, että täällä maan päällä juhlii teoillaan enimmäkseen pimeyden ruhtinas, on hänen valtansa kuitenkin hetkellistä. Lopulta kuitenkin elämä voittaa kuoleman, valo pimeän ja rakkaus vihan.
'Lopulta,' saattaa joku sanoa. 'Mutta entä nyt, entä tänään, kun elämä on pääsiäisestä huolimatta ihan kamalaa, koko ajan pelkkää pitkäperjantaita?'
Pääsiäinen saarnaa syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän lisäksi sitä, että Jumala ei hylkää meitä koskaan. Ei koskaan. Olkoonkin että joskus siltä tuntuisi. Myös kaikkein pimeimmässä pimeydessä hän on vierellämme. Tämän päivän ja pitkäperjantain me voimme kestää siksi, että pääsiäinen on. Joka päivä saamme pyytää Vapahtajaltamme voimaa hänen voimastaan, uskoa hänen uskostaan ja rakkautta hänen rakkaudestaan.
En tiedä miten ihanaa oma virsien veisuuni on, mutta silti laulan tänään:
'Nouse sielu, riennä mieli ylistämään Jeesusta!
Aukene ja kiitä kieli ihanalla laululla!
Kiitä kaikkivaltiasta laupeuden ruhtinasta.'