TapahtumatJumalanpalveluksetRukouspyynnötDiakoniatyöMusiikkiLapsilleVarhaisnuorilleNuorille ja varhaisnuorilleKehitysvammaisillePerheilleMiehillePariskunnilleAikuisilleKansainvälinen vastuuMikon blogiTitan blogiTiedotus ja viestintä
Ehkä sittenkin...
Eilen minä sen ymmärsin: virolaiset ovat luontaisia optimisteja. Ainakin suuri osa heistä. Kävin hakemassa postista minulle lähetettyä pakettia, ja siellä oli vielä monia ihmisiä lähettämässä joulutervehdyksiä. Eilen oli siis torstai, 22.12. Lauantaisin ei kanneta enää kirjeitä, niin että korteille ja paketeille jäi tasan yksi päivä aikaa ehtiä perille. Tosi, Viron posti toimii ajoittain ällistyttävän nopeasti, mutta että niin nopeasti...ainakaan minun suomalainen, varovainen optimismini ei uskaltanut unelmoidakaan sellaisesta. Siinä jonossa seisoessani mietin, että tuolla optimismilla on varmaan pitkät ja syvälle ulottuvat juuret. Jatkuvien miehitysten, pitkään kestäneen maaorjuuden ja mielivaltaisten kyyditysten varjossa kasvaneessa kansassa on syntynyt keinoja sietää vallitsevaa todellisuutta ja elää päivä kerrallaan eteenpäin. Yksi noista keinoista on uskallus nähdä toivoa sielläkin missä sitä ei ole, ajatella ja uskoa, että kohta täytyy tulla jotakin parempaa: Kohta tämä muuttuu, kohta tapahtuu jotain hyvää. Toivoa ei saa menettää, koska ehkä sittenkin...
Voi olla että olen diagnoosissani täysin väärässä, mutta pidän tuosta ajatuksesta. Samanlaista optimismia näen myös ensimmäisen joulun paimenissa ja tietäjissä. Kuinka todennäköistä oli, että paimenille, juutalaisessa yhteiskunnassa halveksitulle ja syntisenä pidetylle ammattikunnalle tultaisiin ilmoittamaan pelastajan syntymästä? Kuinka todennäköistä oli, että suuri kuningas syntyisi pienessä kaupungissa tai kylässä, majatalon karjasuojassa? Ja silti, kun viesti oli saatu, kun toivo oli syttynyt oli lähdettävä matkaan, koska ehkä sittenkin...Sekä paimenet että tietäjät löysivät mitä etsivät - toivo ei ollut turha. Vapahtajaansa katsomaan tulleet paimenet palasivat seimeltä kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Pyhä oli koskettanut heitä, ja se synnytti uskon ja ilon.
Kysyin pyhäkoulussa lapsilta, olisivatko he lähteneet matkaan jos enkeli olisi tullut sanomaan heille, että menkää nyt kiireesti katsomaan vastasyntynyttä ihmeellistä lasta. Yksi oli epäilevällä kannalla, mutta kun toiset vakuuttivat valmiuttaan lähtemiseen myöntyi "epäilevä Tuomaskin" perustellen kantansa muutosta: "Ihan varmuuden vuoksi...koska eihän sitä tiedä, voisihan se olla...!"
Niinpä. Joulun ihme on niin suuri, ettei se mahdu realismin ja nähtävän todellisuuden rajoihin. Jouluna Jumala, joka on suurempi kuin tämä maailma tuli maailmaan, ihmistensä keskelle yhdeksi meistä. Hän tuli jakamaan kanssamme ihmiselämän kipeyttä ja rajallisuutta, sen varjoja ja valoa, asettuen alttiiksi kivulle ja ilolle. Eikä ainoastaan hetkeksi, vaan maailman loppuun asti. Ei sitä ole helppo ensikuulemalta uskoa. Mutta kannattaa seurata paimenten ja tietäjien esimerkkiä, koska ehkä sittenkin...Nuo sanat muokkaavat sydämeemme Vapahtajan mentävän aukon. Hän auttaa näkemään toivoa sielläkin missä sitä ei ole. Hän tulee meidän, epäilevien Tuomaiden luokse ja sanoo: "Älä pelkää! Sinulle on syntynyt Vapahtaja." Pyhän kosketusta jouluusi!