Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Kauneimpia joululauluja

Sain laulaa kauneimpia joululauluja yhdessä puumalalaisten kanssa. Mietin pitkään mitä siellä sanoisin ja löysin ajatuksen, jonka haluan jakaa kanssasi. Se lähti selailemastani Aino Suholan kirjasta 'Jos olis joku, vaikka Jumala'.

Runossaan Suuri vieras kirjoittaja kuvailee pienen tytön hämmennystä kirkonpenkissä joulusaarnaa kuunnellessa näin:

 

Nyt pappi ilmoittaa

Että maan ja taivasten herra on tulossa meille

Vaikka sovittiin

Että perhepiirissä vaan tänä jouluna

Mihin se mahtuu

Kun se on suuri

Ja meillä vaan pieni varavuode

Ja sillä on vielä mukana joku armo

Jonka se tuo.

 

Joulu on hämmentävä juhla. Ollut jo ihan ensimmäisestä joulusta alkaen. Oikeastaan molemmat kristikunnan suuret juhlat, joulu ja pääsiäinen liittyvät sellaisiin asioihin, joiden edessä me kaikki olemme yhtä hämmentyneitä ja avuttomia: syntymä ja kuolema. Jo ihan pelkkinä ihmiselämään kuuluvina tapahtumina ne ovat hämmentäviä, saati sitten kun niihin liittyy Jumalan ymärryksemme ylittävä toiminta. Niitä ja niihin liittyviä tunteita pystymme käsittämään ja käsittelemään enimmäkseen toiminnan ja tekemisen kautta, sanat tuntuvat usein liian pieniltä ja merkityksettömiltä.

 

Ehkä juuri siksi me jouluvalmisteluissamme keskitymme konkreettiseen, käsin kosketeltavaan ja silmillä nähtävään: siivous, koristeet, ruoat, toisten muistaminen kortein ja lahjoin, edesmenneiden muistaminen kynttilöin. Näillä keinoin kuvaamme joulun merkitystä ja tärkeyttä, teemme näkyvien asioiden avulla juhlaa arjen keskelle. Se on meille tärkeää.

 

Toinen tärkeä asia on tilan tekeminen sinne, mihin tuo joulun suuri vieras mahtuu: sydämeen. Sydämen jouluvalmisteluja ovat pysähtyminen välilllä olemaan hiljaa, pysähtyminen huomaamaan ja huomioimaan toinen ihminen, pysähtyminen Sanan ja rukouksen äärelle. Silloin emme vietä joulua yksin tai ’perhepiirissä vaan’, vaan yhdessä suuren vieraamme kanssa. Ja vielä meille on annettu yksi mahdollisuus: musiikki, laulu ja soitto. On sanottu: Kun ei ymmärrä, pitää laulaa.

 

Joulun ihmettä me emme pysty järjellämme ymmärtämään. Hämmennys säilyy aikuisenakin. Pyhä Jumala tulee meidän luoksemme, vertaiseksemme, jakamaan kanssamme tämän elämän, tuomaan valon, toivon ja luottamuksen elämän pimeyden ja epätoivon keskelle. Siksi me laulamme, siksi kuuntelemme laulua ja soittoa. Teemme tilaa sydämeemme, koska maan ja taivasten herra on tulossa meille ja hänellä on mukanaan armo jonka hän tuo.



Kommentoi tätä kirjoitusta