Kiireestä
Viime viikot ovat olleet mielenkiintoista aikaa. On ollut paljon tekemistä, uusia asioita, vaihtelevia päiviä ja haastavia aikatauluja. Erityisen mielenkiintoista on ollut tarkkailla itseään. Vanha ja ilmeisesti varsin pysyvä vika minussa on se, etten osaa oikein rajata tekemisiäni ja menemisiäni. Tahdon ahtaa päiväni vähän liiankin täyteen kaikkea, koska, 'ihan hyvinhän sitä ehtii'. Ja aina tiedän sellaisia, joiden aikataulut ovat vielä tiukempia kuin minun. Itse asiassa yleisesti ottaen Tallinnan elämäni on paljon hidastempoisempaa kuin aikaisempi Kirkkonummen elämäni, ja kalenterin ruuhkahuiput kestävät paljon vähemmän aikaa kuin taannoin Suomessa. Nyt sain kuitenkin hyvän muistutuksen vanhasta totuudesta, jonka joskus nuoruudessani kuulin: Kiire on Perkeleestä.
Kun aloin kuulostella itseäni, mitä kiire oli saanutkaan aikaan, löysin seuraavia tuloksia:
En osannut enää iloita tekemistäni asioista enkä kohtaamistani ihmisistä, koska energiani meni selviytymiseen.
En ollut tyytyväinen itseeni enkä siihen, miten työni tein. Riippumatta siitä miten hyvin tai huonosti toimin olin sitä mieltä, että se oli aina väärin.
Rukoileminen muuttui vaikeaksi, koska ajatukset harhailivat ja oli vaikea keskittyä.
Kiire näyttää siis olevan sielunvihollisen ase numero yksi: Kiire on se, mikä erottaa meidät itsestämme, toisistamme ja Jumalasta, rikkoo yhteyttä näihin kaikkiin.
Selailin viikon alussa JiiPee -lehteä, ja löysin sieltä vastauksen kysymykseen 'Mikä on elämän tarkoitus?' Kari Kuula vastasi kysymykseen Jeesuksen opetusta käyttäen ja totesi, että koska Jeesuksen mukaan suurin käsky on 'Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi', voidaan sanoa että elämän tarkoitus on toinen ihminen ja Jumala. Meidän tulee elää yhteydessä Jumalaan ja toisia auttaen, ja silloin elämällä on mieli ja tarkoitus.
Kun nämä kaksi opetusta pannaan yhteen löytyy kysymys, johon on teoriassa helppo vastata: Annanko kiireen viedä minulta elämän tarkoituksen?
Käytännön vastauksen kanssa on kuitenkin taisteltava päivittäin. Tänään taisteluani tuetaan varsin konkreettisesti: sairastuin enkä enää juokse mihinkään (ennen kuin kuume laskee).