Lauantai 19. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili.
Rss Sivukartta

Koulun penkillä

Orientoiva viikko ja ensimmäinen opetusviikko yliopistolla ovat ohi. Tentit häämöttävät vielä kaukana tulevaisuudessa, ja tämä seikkailu yliopiston ihmemaassa tuntuu todellakin vasta mielenkiintoiselta seikkailulta ilman suuria vaatimuksia. Ihmeellistä, että minä saan noin vain käydä luennoilla kuuntelemassa ja oppimassa jotakin uutta. Ihmeellistä, että on olemassa oppimiskeskus, jossa voin käyttää vapaasti tietokoneita nettiyhteyksineen. Ihmeellistä, että yliopistolla on olemassa kahviloita, joista saa lounaan vain muutamalla eurolla.Kyllä suomalainen koulutusjärjestelmä tarjoaa opiskelijalle valtavat mahdollisuudet, kaikille ja tasapuolisesti - ja lähes ilmaiseksi. Se on suuri etuoikeus.

 

Täytyy myöntää, että yliopistomaailman lisäksi sopeutumista on vaatinut paluu suomalaiseen elämään. Kulttuurishokki on suurempi kuin aikanaan Tallinnaan muuttaessa. Helsinki näyttää minun silmissäni todella omituiselta. Kaupassa menee kauan ihmetellessä, mitä täällä oikein myydään. Kahviloiden hintoja kauhistelen edelleen (tosin tältä pelastavat yliopistokahvilat). Ja oma opettelemisensa on niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin matkakortin käyttö joukkoliikenteessä. Usein tunnen itseni todella tyhmäksi ihan jokapäiväisissä asioissa. Hatunnosto kämppikselleni, joka jaksaa kärsivällisesti selittää minulle niin matkakortin kuin myös muiden neljän vuoden aikana kehitettyjen systeemien sielunelämää!

 

Tänään lähden maalle, Saimaan rannalle. Kaivan perunaa, saunon ja syön äidin tekemää ruisleipää. Hyvästi, kulttuurishokki!



Kommentoi tätä kirjoitusta