TapahtumatJumalanpalveluksetRukouspyynnötDiakoniatyöMusiikkiLapsilleVarhaisnuorilleNuorilleKehitysvammaisilleNuorille aikuisillePerheilleMiehillePariskunnilleAikuisilleKansainvälinen vastuuMikon blogiTitan blogiTiedotus ja viestintä

Lähtölaskentaa

Uusi työkausi Virossa alkaa ensi torstaina. Eilen iski lähtöahdistus. Luulisi, että tässäkin asiassa toistojen määrä kasvattaisi toleranssia; että lähtemisen ollessa toistuvaa siihen liittyvä ahdistus vähenisi. Niin se ei kuitenkaan ole. Tässä tuntuu toimivan toinen tuttu hokema: tieto lisää tuskaa.

Ehkä juuri siksi tartuin tämän sunnuntain tekstejä selaillessani siihen kertomukseen, missä Jaakob painii Jumalan kanssa. Jaakob on palaamassa takaisin veljensä luokse, veljen, jolta hän vuosia sitten vei kepulikonstein isän siunauksen. Jaakob lähettää perheensä ja omaisuutensa joen yli, mutta jää itse vielä yöpymään toiselle rannalle. Aamulla hänen on määrä kohdata veljensä. Yöllä Jaakob painii tuntemattoman miehen kanssa. (1. Moos. 32:23 - 32) Tuossa painissa kiinnitin huomiota erityisesti kahteen asiaan.

Ensinnäkin mieleen jäävät Jaakobin sanat miehelle, jonka kanssa hän kamppailee: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Ja toisena se, että tuo painivastustaja kysyy Jaakobilta tämän nimeä. Sitten hän antaa Jaakobille uuden nimen. Jaakobin kysyessä muukalaiselta, kuka tämä on, muukalainen vastaa: "Miksi sinun pitäisi tietää minun nimeni?"

Mitä nuo sanat merkitsevät minulle tänään? Ne merkitsevät, että vaikka tämä elämä on - ainakin useimmiten - kamppailua itsensä, toisten ihmisten ja Jumalan kanssa, voin tarrautua kiinni Jumalaan ja sanoa Jaakobin tavoin: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Vain Jumalan siunauksen turvin uskallan jatkaa matkaani ja elää elämääni eteen päin, myös silloin kun edessä on pelkkää epävarmuutta. Ja ne merkitsevät myös sitä, että Jumala tuntee - ja haluaa tuntea - minut nimeltä. Hänellä on myös minulle varattuna se nimi, jonka vain Hän tietää. Ja vaikka minä en tunnekaan Jumalaa kuin vain sen verran, minkä Hän katsoo hyväksi minulle itsestään ilmoittaa, Hän voi silti olla läsnä elämässäni - lähempänä kuin arvaankaan. Aivan yksin en ole koskaan, en lähtemisissäkään.