Laul ja vabadus
Kirjoitan tätä Läänemaalla, Haapsalussa. Ilmassa on suuren juhlan tuntua: tänään on alkamassa reilun viikon kestävä Missio Läänemaa. 20 vuotta sitten elo – syyskuun vaihteessa järjestettiin Virossa ensimmäinen missio, Haapsalussa ja Pärnussa. Voi vain kuvitella, kuinka sekavissa tunnelmissa tuolloin valmisteluja tehtiin; vapautta odottaen, pahinta peläten. Lopulta missiota saatiin viettää taas vapaassa, itsenäisessä Viron tasavallassa vain 10 päivää itsenäisyyden palauttamisen jälkeen. Tuolloin mission teemana oli „See on sulle!” (Se on sinulle!) ja pääpuhujana evankelista Kalevi Lehtinen.
Nyt, 20 vuotta myöhemmin mission teemana on „Laul ja vabadus” (Laulu ja vapaus). Kalevin piti tulla myös tällä kertaa puhumaan, mutta Jumala kutsui hänet kotiin ennen tätä missiota. Suurin tapahtuma järjestetään uudelleenitsenäistymisen päivänä 20.8. Haapsalun piispanlinnan pihalla. Se on kiitosjuhla, jossa lauletaan Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi, iloitaan vapaudesta ja rukoillaan Viron, kaikkien Viron maakuntien ja Läänemaan kuntien puolesta. Tapahtumia on myös lapsille ja nuorille erikseen. Yhteensä mission aikana järjestetään noin sata tapahtumaa eri puolilla Läänemaata.
Laulu ja vapaus. Laulu on pitänyt virolaiset yhtenäisenä kansana läpi vaikeiden aikojen. Laulamalla he ottivat itsemääräämisoikeuden itselleen takaisin. Laulamalla voi ilmaista asioita, joita muuten ei osaa tai ei uskalla sanoa. On itsestään selvää, että laulu on tässä juhlassa kunniapaikalla. Vapaus, vapaa, itsenäinen valtio taas on edelleen ihme, jota halutaan varjella. Verrattuna 20 vuoden takaiseen on vieraan vallan alta vapautumisen huuma kuitenkin laantunut. Nyt se on jo arkipäivää. Yksi vapaana syntynyt sukupolvi on jo varttunut suureksi, ja heille yksilönvapaus on itsestäänselvyys. Myös uskonnonvapaus on määritelty Viron lainsäädännössä. Kirkon jäsen ei ole enää automaattisesti epäluotettava kansalainen. Mutta verrattuna 20 vuoden takaiseen ovat kirkot jääneet tyhjemmiksi. Miksi?
Herää kysymys, onko ulkoisen ja sisäisen vapauden määrä jotenkin kääntäen verrannollista? Että jos joku kahlitsee sinua ulkoapäin, lähdet automaattisesti sinne josta tunnet löytäväsi vapauden? Ja jos olet ulkoisesti täysin vapaa, et enää tunnekaan tarvitsevasi sisäistä vapautta? Vai etsitäänkö sisäistä vapautta tänään jostain aivan muualta kuin kirkosta? Onko kirkko epäonnistunut sanomansa markkinoinnissa? En tiedä. Tuskin asia on niin yksinkertainen. Pikemmin kysymys on ehkä siitä, että joissakin tilanteissa Jumalan kutsu tavoittaa ihmisen paremmin kuin toisissa. Rukoukseni on, että tämän viikon aikana mahdollisimman moni ihminen voisi kuulla tuon kutsun, ja mahdollisimman moni sydän voisi löytää sen todellisen vapauden, jonka vain evankeliumi voi antaa: Armahtava Jumala on läsnä tänäänkin, ja Hän voi antaa jokaiselle uuden mahdollisuuden. Vapauteen Kristus vapautti meidät.