Laulamisesta ja muista herätysliikkeistä
Kävin laulujuhlilla. Sunnuntaina 5.7.oli Tallinnan lauluaukiolla yhteensä noin 100 000 henkeä - kaikkien aikojen ennätys. Tiivis oli tunnelma, liikkuminen oli hankalaa sellaisessa väkijoukossa. Sunnuntainen juhla virolaisille rakkaiden laulujen parissa kesti melkein kuusi tuntia.
Osallistuin ensimmäistä kertaa laulujuhlille, minulle siis perinne on uusi. Laulujuhlia on kuitenkin järjestetty jo tsaarinvallan aikana 1800 -luvulla. Laulaminen on virolaisten kansallistunteen perusta, Viron kansan elossa säilyttäjä, yhteenkuuluvuuden tunteen luoja ja vapaustaistelun ase numero yksi. En tiedä, pystyykö laulujuhlien sisintä olemusta ymmärtämään kukaan ulkomaalainen, mutta ihmettelemään ja ihailemaan sitä pystyy. Suomalaisten ystävieni kanssa mietimme, onko meillä Suomessa mitään vastaavaa perinnettä. Jotakin sellaista, minkä olemassaoloa ei kyseenalaisteta, vaan se vain on ja tapahtuu, koska sillä on merkitystä. Jotakin sellaista, mikä kokoaa yhteen kaiken ikäiset ihmiset yhteisen asian ympärille. Jotakin sellaista, minkä tärkein merkitys on ihmisten sisimmässä.
Meille ei tullut silloin mieleen ainoatakaan vastaavaa suomalaista ilmiötä. Isäni oli viisaampi: Ehkä ainoa, mihin tuota ilmiötä voisi verrata, ovat joidenkin vanhojen suomalaisten herätysliikkeiden kesätapahtumat: Suviseurat ja / tai Herättäjäjuhlat. Eipä ihme, että joku virolainen vaikuttaja sanoi laulamisen ja laulun olevan virolaisten uskonto.
Olen parhaillaan kesälomalla. Alkuloman vietin Virossa, ja kävin välillä harjaamassa vanhaa maalia erään veljesseurakunnan rukoushuoneen seinästä pois, jotta rukoushuone saataisiin uudestaan maalattua. Siellä mietin, että olenkohan nyt löytänyt ne kaksi asiaa, joiden ansiosta itsenäinen Viron valtio on ylipäätään olemassa: Laulujuhlat ja veljesseurakunta. Veljesseurakuntaliike, herrnhutilaisuuden virolainen ilmentymä, ainoa Viron luterilaisen kirkon sisällä vaikuttanut ja vaikuttava herätysliike, oli uskonpuhdistuksen varsinainen toteuttaja Virossa. 1700 -luvulla, kun maaorjuus oli vielä voimassa, tulivat saksalaiset saarnaajaveljet Viroon, julistivat alkuperäiskansalle evankeliumia heidän omalla kielellään (toisin kuin seurakuntien saksankieliset pastorit) - ja julistivat myös sanomaa siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Että kartanonherra ja maaorja ovat ihmisinä täsmälleen yhtä arvokkaita. Ei ihme, että liike saavutti valtavan suosion - niin valtavan, että sen toiminta joksikin aikaa kiellettiinkin tsaarin hovin taholta.
Tuo veljesseurakunnan merkitys Viron itsenäisyydelle on ihan omaa tulkintaani, en ole siitä historiankirjoista lukenut ja voin tietysti olla väärässäkin - mutta ei se ihan tuulesta temmatulta tunnu. Aion jatkaa tutkimuksia asiassa...