Leireilyä
Olin rippileirillä. Rippikoululaisia oli 11, ikäjakauma 14 – 23. Mukana myös muutamia viime vuonna konfirmoituja nuoria epävirallisina isosina. Leirin pituus oli kolme päivää ja kolme yötä, sitä ennen oli takana neljä kokoontumiskertaa pappilassa ja muutamia kirkkokäyntejä. Vaikka rippileirin sisältö on aina periaatteessa sama – kristillisen uskon perusasiat ja kolmiyhteiseen Jumalaan tutustuminen – on rippikoulu Virossa aina erilainen kokemus kuin Suomessa.
Ensinnäkin leiriläisten ikäjakauma on toisenlainen. Ainoastaan 14 – 16 –vuotiaista koostuvaa ryhmää en ole täällä vielä kertaakaan tavannut. Yleensä leiriläiset ovat vanhempia ja ikäjakauma on suurempi. Toisekseen täällä ei tulla rippikouluun „siksi kun kaikki muutkin tulevat”. Se ei kuulu enää tapoihin eikä perinteeseen, vaan on pikemminkin poikkeus. Viime vuonna Viron luterilaisessa kirkossa konfirmoitiin vähän yli 1700 ihmistä, iältään 15 –vuotiaista eläkeläisiin. Kolmanneksi rippikoululaisten pohjatiedot Raamatusta, Jumalasta ja ylipäätään kristinuskosta ovat useimmiten olemattomat. Tuskin kukaan on saanut koulussa uskonnonopetusta, ja useimmissa kodeissa kristillisten juhlapyhien vietto on menettänyt uskonnollisen merkityksensä. Luin juuri erään muslimiksi kääntyneen virolaisnaisen haastattelun, jossa hän kertoi ettei joulun vietto ole hänen perheelleen ongelma, koska perheen äidin sanoin „En näe että Virossa joululla olisi mitään tekemistä uskonnon kanssa.” Pääsiäisen aikaan tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin, mitä pääsiäinen ihmisille täällä merkitsee. 11 % vastanneista valitsi vaihtoehdon „uskonnollinen pyhä” (ja kuitenkin noin 30 % virolaisista kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon).
Rippileiri on täällä myös harvinaisuus. Useimmiten rippikoulu käydään kurssina, eli kokoonnutaan kirkkoon tai seurakuntatalolle säännöllisin väliajoin parin - kolmen kuun ajan. Siksi tunnen itseni etuoikeutetuksi kun saan osallistua rippileirille. Niin tälläkin kertaa. Taas kerran sain kokea, kuinka suuren aarteen äärellä siellä olemmekaan. Voiko olla jotakin tärkeämpää kuin se, että ihminen tutustuu omaan Luojaansa? Että ihminen, joka ei ole koskaan kuvitellutkaan, että Jumalan kanssa voisi jotenkin kommunikoida, tai että Jumala voisi jotenkin olla hänestä kiinnostunut ja vaikuttaa hänen elämässään nyt ja tässä, saa kuulla että se on mahdollista – ja ehkä jopa kokee sitä itsekin.
Uskon, että kaipaus Jumalan lähelle on olemassa jokaisessa ihmisessä. Usein siltä kaipaukselta puuttuu nimi, koska puuttuu tieto Jumalasta. Sellaista jota ei tunne ei osaa ikävöidä, on vain tunne että jotain puuttuu. Toiveeni ja rukoukseni on, että nuo leiriläiset - ja kaikki muutkin tämän kesän rippikoululaiset - löysivät ja löytävät kaipaukselleen nimen.
Kommentit
6.7.2011 klo 19:38:23
Mia kirjoittaa
Ystäväni, rippileirisi kuulostaa tosiaankin hyvin erilaiselta, kuin täällä Suomessa. Moni tulee rippikouluun täällä siksi, kun "niin on tapana tehdä" ja "kaikki kaveritkin tulevat".
Toisaalta on hienoa, että suurin osa suomalaisista nuorista tulee rippikouluun. Toisaalta toivoisin niin nuorille kuin meille aikuisillekin, että elämän suurissa kysymyksissä emme menisi vain valtavirran mukana, vaan pohtisimme omien valintojemme perusteita. Minkä varaan haluamme elämämme, arvomme ja valintamme rakentaa? Siinäpä Iso Kysymys jokaiselle pohdittavaksi.