Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Loppiaismietteitä

Suomen kielen sana loppiainen on aika kuvaava sana. Loppuhan siitä heti tulee mieleen. Loppiaisena on enimmäkseen kinkku ja laatikot syöty, samaten lahjaksi saadut suklaakonvehdit. Kuusi viedään ulos, tontut ja enkelit pannaan takaisin komeroon odottamaan ensi joulua. Uusi vuosi ja aurinkoiset päivät suuntaavat ajatukset kevääseen, ja joulu alkaa tuntua kaukaiselta ja vähän tunkkaiseltakin; kyllähän tämä kynttilänvalossa juhlinta alkaa jo riittää. Se on loppu nyt!

Loppiaisen vironkielinen nimi Kolmekuningapäev eli kolmen kuninkaan päivä taas kertoo päivän varsinaisesta sisällöstä. Silloin muistellaan, kuinka kolme viisasta miestä vieraalta maalta saapui osoittamaan kunnioitusta ja tuomaan lahjoja lapselle, joka heidän ennustuksista ja taivaankappaleista saamiensa tietojen mukaan oli uusi juutalaisten kuningas. Tietäjien lahjat, kulta, suitsuke ja mirha sisälsivät paljon symboliikkaa kuninkaan olemuksesta ja tulevista vaiheista. 

Joulunajan tekstit osoittavat, kuinka Jeesus jakoi mielipiteitä syntymästään saakka. Paimenet riensivät kumartamaan maailman vapahtajaa, Herodes pelkäsi valtansa menettämistä ja halusi tuhota uhaksi kokemansa lapsen, ja tietäjät tulivat osoittamaan kunnioitusta kuninkaalle vaikka heistä kukaan ei ilmeisesti ollut juutalainen. Ilmeisesti ainoat, jotka olivat hämillään eivätkä ilmeisesti olleet ihan varmoja miten uuteen tulokkaaseen pitäisi suhtautua olivat pienokaisen vanhemmat.

Joulu on edelleen juhla, jossa olemme hämmentyneinä mysteerin äärellä. Suuri Jumala tulee ihmiseksi, kuinka sitä voisikaan ihmisen mieli kunnolla ymmärtää? Loppiainen taas haastaa meidät kysymään itseltämme: Mikä on minun reaktioni tuohon hämmentävään joulun päähenkilöön? Miten minä häneen suhtaudun? Onko reaktioni paimenten ilo ja kiitos, Herodeksen pelko ja viha, tietäjien kunnioitus, Marian ja Joosefin hämmennys vai jokin muu? 

Sitä kysymystä joutuu usein sulattelemaan kauemmin kuin joulukinkkua, eikä ihme. Se on kuitenkin yksi elämämme tärkeimmistä kysymyksistä - tai oikeastaan tärkein. Onneksi ihmiseksi tullut Jumala on sitoutunut olemaan kanssamme myös tuon kysymyksen äärellä. Vaikka joulu loppuukin, se ei tarkoita Jumalan läsnäolon loppumista maailmassa. Jumalan kiitos!

Kommentoi tätä kirjoitusta