No onkos tullut talvi...
...nyt kesän keskelle...? Talvelta tosiaan tuntuu, kun kylmä itätuuli puhaltaa ja välillä vihmoo vettä. Olen lämmittänyt uunia jo kahtena iltana peräkkäin, eikä kotona vieläkään ole liian lämmin. Viime viikkoinen kesä kesti kolme päivää, mukavaahan sekin oli.
Lauantaina minut ja kymmenen muuta lähettiä sitten siunattiin lähetystyöhön Tampereen lähetysjuhlilla. Ratinan stadionilla vietetty kaksituntinen oli hyvä (vaikkakin viileä, siis sään puolesta) juhla. Odotin sitä vähän ristiriitaisin tuntein: Tänne muutostani on jo melkein kolme vuotta, eli minun kohdallani ei ollut kysymys enää lähtemisestä. Matkaan siunaamiseni järjestettiin aikanaan Kirkkonummella. Se oli suuri ja henkilökohtainen asia, Kirkkonummellahan olin pitkään töissä ennen tänne tuloani, ja sieltä irrottautuminen teki kipeää. Samalla oli tärkeää, että se seurakunta, jossa olen elänyt ja työskennellyt ennen lähtöäni oli siunaamassa ja lähettämässä minua.
Mietinkin, tuoko tämä siunaus mukanaan jotain uutta. Kysymykset, joihin vastasin 'tahdon' olivat miltei samat kuin melkein 14 vuotta sitten diakonivihkimyksessä. Väkeä oli paikalla paljon, läheisiä ja tuntemattomia. Siunaus on aina suuri ja tärkeä asia, eikä esirukouksen voimaa voi sanoilla kuvata. Mutta silti...Muuttuuko elämässäni jotain?
Vastauksen pohdintaani sain laivalla matkalla kotiin. Kun lähestyimme Tallinnan satamaa, päädyin juttusille erään perheen kanssa, joka oli tulossa parin päivän lomalle Tallinnaan. Lopulta perheen isä kysyi, mitä oikein teen Virossa kun kerran asun täällä nykyään. Ennen olen vastannut tiedusteluihin, että 'olen täällä luterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyössä Lähetysseuran lähettämänä työntekijänä...' Nyt vastaukseni kuului: 'Olen lähetystyöntekijä'.