Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Nuoretko hankalia?

Olen tutkinut tässä viime aikoina Viron luterilaisen kirkon tilastoja. Ensimmäistä kertaa on laskettu myös nuorille järjestettyjä tapahtumia. 165 seurakunnasta 36ssa näyttää olleen edes jokin tapahtuma nuorille. Lasten tapahtumia on huomattavasti enemmän. Kun papeilta on tiedusteltu, pitävätkö he nuorisotyötä tärkeänä ja millaiset mahdollisuudet heillä itsellään on sitä tehdä, vastaukset ovat enimmäkseen sen suuntaisia, että nuorisotyö on tärkeää, mutta he itse eivät ole sellaisia 'karismaattisia kansanjohtajia', jotka saisivat kutsuttua koolle laumoittain nuoria. Lapsityöhön tuntuu olevan paljon helpompaa löytää työntekijöitä. Useimmiten seurakunnan lapsityöntekijä on keski-ikäinen nainen, jolla on pedagogin koulutus. He eivät kuitenkaan joitakin poikkeuksia lukuunottamatta koe nuorisotyötä omakseen. Ja tässä puhutaan siis vapaaehtoisista työntekijöistä - kuka hakeutuu vapaaehtoisesti työhön, johon ei tunne olevansa kykenevä?

Olen usein miettinyt, missä vaiheessa lapsessa tapahtuu se valtava muutos nuoreksi, jota me aikuiset niin kovasti pelkäämme. Milloin lapsesta, joka on innolla käynyt seurakunnan pyhäkoulussa tulee nuori, jolle kelpaa ainoastaan karismaattinen kansanjohtaja? Milloin suloisesta lapsesta tulee nuori, joka (entisen kollegani kuvauksen mukaan) sanoo suoraan mitä ajattelee, ei hyväksy kaikkea, on vaativa eikä kunnioita auktoriteetteja, metelöi ja on kaikin puolin nähtävä, kuultava ja haistettava? Eli toisin sanoen on kaikin puolin hankala koetinkivi aikuiselle.

Yksi helppo selitys tälle kaikelle on tietysti murrosikä. Että kun hormonit astuvat kuvioihin, ei evankeliumi enää nuoria kiinnosta. Todellisuudessa kiinnostaa kyllä. Koulussa syntyvät parhaat teologiset keskustelut juuri neljäs- ja viidesluokkalaisten kanssa. Siinä iässä pohditaan paljon mm. syyllisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä, ja kristinuskolla olisi näihin pohdintoihin valtavasti annettavaa. Jokin kuitenkin estää kysyntää ja tarjontaa kohtaamasta.

Onko kysymys sittenkin ennen kaikkea siitä, että me aikuiset emme uskalla antautua tasaveroiseen kohtaamiseen nuorten ja varhaisnuorten kanssa? Että pelkäämme sitä, että meidän käsityksiämme haastetaan ja kysytään vaikeita kysymyksiä? Että emme pärjääkään valmiilla vastauksilla? Että meille voidaan joskus jopa nauraa? Totta totisesti nuoret ovat hankalia ja pelottavia, jos haluamme pitää kiinni omasta arvokkuudestamme. Mutta jos uskaltaudumme kohtaamaan heidät, voimme itsekin oppia paljon uutta. Ja kohtaamiseen riittää avoin ja hyväksyvä asenne, ei siihen tarvita taikatemppuja. Usein se vain tuppaa meiltä unohtumaan, ja jonkun pitää rohkaista meitä kohtaamiseen.

Sain sunnuntaina viettää messua yhdessä mäntsäläläisten kanssa. Iloitsin siitä, että minua matkaan siunaavassa väessä oli kaikenikäisiä ihmisiä. Perhe tarvitsee kaikkia jäseniään, ja sen kaikki jäsenet tarvitsevat perhettä.

Kommentoi tätä kirjoitusta