Polttopuita
Tänään tuntui kummallinen alakulon aalto laskeutuneen Tallinnan ylle. Ihmiset olivat jotenkin hiljaisia. Töissä yksi jos toinenkin liikkui hiljaisemmin kuin tavallisesti ja innostus tuntui huutavan poissaolollaan. Itsekin olen ollut pari päivää vähän puolikuntoinen ja muissa maailmoissa. Ehkä tämä on sitä hiljaista vastarintaa, taistelua muutosta eli lisääntyvää valoa vastaan. Valo on hieno asia, on ihanaa kun illallakin on pidempään valoisaa. Auringonsäteet kuitenkin paljastavat armottomasti kaikki kodin pölyiset pinnat. Joskus tuntuu että kevään valo paljastaa myös sielun sopukoihin kertyneet sotkut. Ennen siivousta täytyy ensin vähän aikaa vältellä asiaa ja sitten kerätä voimia taisteluun. Kyllä on hyvä, että kevät on myös paaston ja hiljentymisen aikaa.
Illalla taas koitti yksi elämän pienistä juhlahetkistä. Minulle tuotiin polttopuita, ja jo hyvissä ajoin järjestin ja siivosin alakerran varaston, että puukuorma mahtuisi hyvin omalle paikalleen. Kun sitten olin kantanut kaikki säkit varastoon ja lakaissut roskat pois, katselin tyytyväisenä halkopinoa ja ajattelin, miten hyvä on olla kun polttopuuvarasto on täynnä. Hymyilytti kun huomasin, että taidan olla tässäkin asiassa isäni tytär. Eräs tuttava joskus sanoi, että varastossa olevat polttopuut ovat toivon merkki: niihin sisältyy ajatus siitä, että tulevaisuudessakin vielä eletään. Taisi tietää mistä puhui.