Pyhien kanssa pysäkillä
Tässä blogin kirjoittamisessa - tai pitäisikö sanoa kirjoittamattomuudessa - näkyy minulla selvästi se, että syksy on ollut aika vauhdikas. Mitä enemmän elämässä on haasteita ja tehtäviä joiden välillä yrittää itseään ja aikaansa jakaa, sitä vähemmän on ajatuksia. Ja sitä vähemmän osaa istua alas ja kutsua ajatuksiaan takaisin, vielä vähemmän panna niitä paperille. Ei niitä osaa kaiken touhuamisen keskellä kaivatakaan. Periaatteessa olen sitä mieltä, että eivät suuret ajatukset tätä maailmaa paremmaksi muuta, teothan ne merkitsevät. Ja uskon vielä olevani oikeassa. Mutta olisi tietysti hyvä, jos toiminta perustuisi aina jonkinlaiseen ajatukseen - vaikka alkeelliseenkin. Pääni tyhjyyden koin konkreettisesti tehdessäni Raamattu- ja lähetyskurssimme ensimmäistä kotitehtävää. Saimme tehtäväksi harjoitella hiljaista rukousta ja kontemplaatiota, mietiskelyä, yhteensä 15 x 45 minuuttia. Tehtäväksianto oli yksinkertainen: "Etsi paikka, jossa voit olla rauhassa. Rauhoitu, keskity, lähetä muut ajatukset pois hetkeksi ja vasta kun tunnet, että olet valmis lukemaan raamatunkohdat jotka mietiskelyn pohjaksi on annettu, lue ne. Ole sitten hiljaa Jumalan edessä. Mikä asia teksteistä nousee esille? Mihin se sinua haastaa? Mikä yllättää, mitä voit oppia?"
Yritin sinnikkäästi keskittyä ja tehdä tehtävää. Enimmäkseen mieleeni ei tullut juuri mitään ajatuksia - ainakaan teksteihin liittyviä. Joko nukahdin omaan hiljaisuuteeni, tai sitten huomasin vähän väliä ajattelevani joitain saman päivän tapahtumia, tulevia tai jo menneitä. Aloin jo hermostua itseeni, kunnes havaitsin jotakin tärkeää. Ymmärsin, että vaikka olisin Raamattuun tarttuessani levoton ja rauhaton ja vaikka en osaisi keskittyä mietiskelemään yhtään sen enempää kuin keskiverto aidanseiväs, löydän silti Sanasta levon ja rauhan. Siinä tiedossa haluan roikkua kiinni kaikillä kymmenellä kynnelläni. Nyt tiedän, mitä pitää tehdä kun rauhattomuus valtaa mielen, ärsytys saa jalansijaa ja pää on tyhjä kuin kesäinen perunakellari: tarttua Raamattuun, lukea siitä vaikka vain lyhyt pätkä ja olla hiljaa.
Virossa vietetään tänään "sielujen päivää", hingedepäevaa. Hautausmaat täyttyvät kynttilöistä, ja ihmiset hiljentyvät vaikka vain hetkeksi muistelemaan poismenneitä rakkaitaan. Minäkin sytytin kynttilän ja ajattelin kaikkia niitä pyhiä, jotka ovat jo rajan toisella puolella. Heille ajalla ei ole enää merkitystä, mutta minulle on. Paljonko siitä ajasta, joka minulle on annettu, käytän sielunelämäni hoitamiseen? Ajattelin, että jatkan tuon saman kotitehtävän tekemistä senkin jälkeen kun "pakolliset" tunnit ovat täynnä. Hiljaisuus ja tyhjyys antaa minussa tilaa Hänelle, joka sanoo: "Oman rauhani minä annan teille."
Kommentit
17.11.2011 klo 11:57:34
kirjoittaa
vaikka kuinka lukisin raamattua,en löydä sellaista kohtaa,jossa kehoitettaisiin jättämään sairaat vanhukset oman onnensa nojaan.näin on meille tehty.olemme 64 vuotiaat,aviopari.43 vuotta yhteistä taivalta tehneet.me yritimme aikoinaan tätä maata osaltamme rakentaa,mutta yhteiskunnan rakenteet ei sitä sallinut.90 luvun laman myötä meiltä,niin tärkeän työn lisäksi,meni asunto,kaikki omaisuus.pankki myi omaisuutemme pilkkahintaan.meille jäi velat vain,ja ikuinen velkavankeus.nyt,kun olemme sairastuneet vakavasti,yhteiskunta ei tule vastaan millään lailla.sosiaalitoimisto ei ota laskelmissaan huomioon ulosottovelkoja.ymmärtäisin,jos olisimme juoppoja,mutta aina olemme eläneet kunnollista elämää.olen yrittänyt saada apua,mutta en ole onnistunut siinä.ainoa yhteyteni ulkomaailmaan on tämä ilmainen,talon puolesta olava netti.meidän seurakunnasta en itselleni ole apua saanut.ruokapankissa ei ole meitä rajoitteellisia otettu huomioon,eli laktoosi ja keliakia vaivaisia.jos teillä olisi varaa avustaa,että saataisiin ruokaa,olisimme siitä kiitollisia.meidän jääkaapissa ei ole mitään,ei valoakaan.viimeiset rahani menivät keskussairaalaan,kun jouduin kipupiikin hakemaan,ja vaikka selitin tilanteen,ambulanssi ei tuonut kotiin.odotan mangeettikuvaukseen pääsyä,se on vasta tammikuussa.liikkumaan en juuri pääse,tuskin vessaan.selkäni leikattiin muutama vuosi sitten,ja nyt vaikea isssias tuli toiselle puolelle.mieheltä leikattiin eturauhassyöpä,ja hän on huonossa kunnossa.apua emme ole saaneet,kuolemme tänne varmasti nälkään.jos teillä olisi sydäntä auttaa,puhelinnumeromme on 041-7766744.luin kirjoituksenne,ja vaikka kuinka yritin saada jotain rauhaa sielulleni,en siinä onnistunut,nälän johdosta.kun pian pääsisi täältä maan päältä sinne,missä on ikuinen rauha.kärsimykset loppuisivat.terv.tarja ja jarkko ahola