Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Pysäkillä

Jouduin tällä viikolla filosofisen kysymyksen eteen: Miten voi olla mahdollista, että juuri se bussi, jota minä odotan ei tule? Että jostain syystä juuri se vuoro jää aina väliin? Tiedän kyllä, että kolmen kerran perusteella on uskallettua tehdä yleistäviä johtopäätöksiä, mutta kun nuo kolme kertaa mahtuvat kahden peräkkäisen päivän sisään on kiusaus yleistää suuri. Kun seisoo pysäkillä kiristyvässä pakkasessa ja katselee kuinka muiden linjojen autoja tulee ja lähtee jo useampi peräkkäin, mutta sitä omaa bussia ei tule eikä mene, alkaa mieleen nousta mielenkiintoisia ajatuksia.

Ensimmäisenä mieleen nousee kokemus henkilökohtaisesta loukkauksesta. Miksi juuri minua kiusataan tällä lailla? (Ihan kuin olisin ainoa, joka siihen bussiin haluaa nousta.) Minut on unohdettu, jätetty syrjään tämän kaupungin liikenteestä, ja kukaan ei välitä siitä pääsenkö perille vai en. Sitten alan hermostua: Nyt takuulla myöhästyn! (Vaikkei ole oikeastaan kiirettä mihinkään). En ehdi mitään enkä mihinkään, kaikki jää tekemättä, koko päivä on pilalla...Ja jouluvalmistelutkin ovat kesken. Alkaa ärsyttää.

Sitten, yhtäkkiä mieleen nousee ajatus: Kyllä on hyvä, että joulusta ei voi myöhästyä. Se ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Vapahtaja syntyi reilut 2000 vuotta sitten, ja siinä ei ole enää paljonkaan valmistelemista. Suuri Jumala itse tuli tänne maailmaan meitä jokaista varten. Hän seisoo nytkin kanssani bussipysäkillä eikä unohda minua sekunniksikaan. Mitä minä siis hätäilen?

Lopulta bussi tulee, pääsen kotiin ja istun tietokoneen ääreen. Koneen vieressä työpöydälläni on kehystettynä Tommy Tabermannin runo, joka kertoo minulle Jumalasta juuri tällaisina hetkinä:

"Mikään,
ei vesi, tuuli, lintu, sydämen lyönti,
jos maltat
korva maailman sielulla kuunnella, mikään ei
mitään muuta
halua sinulle sanoa,
kuin että
jossakin joku sittenkin, kaikesta huolimatta,
rakastaa sinua,
suurta hölmöä,
enemmän kuin ikinä keksisit
anella, polvillasi pyytää,
rakastaa sinua
vailla mitään erityistä syytä"

Riemullista joulujuhlaa, Jumalan rakkauden juhlaa!

Kommentoi tätä kirjoitusta