Ristiretkeilyä
Olin nuorten kanssa viikon mittaisella ristiretkellä. Oikeammin tapahtuman nimi oli Neljän Tuulen Ristivaellus, mutta omassa porukassa nimi muuttui lyhyemmäksi ja iskevämmäksi. Ideana oli se, että jokaisesta ilmansuunnasta lähtee samana päivänä liikkeelle ryhmä kristittyjä, jotka tuovat evankeliumia sanoin ja teoin kirkon seinien ulkopuolelle. Vaelletaan Viron halki, ja lopuksi kokoonnutaan yhteen päättämään vaellus. Organisoijana oli Viron luterilaisen kirkon lähetyskeskus.
Meidän ryhmämme muodostui nuorista aikuisista, ja päätimme järjestää nuorteniltoja eri paikoissa välillä Tallinna - Haapsalu. Tavoitteena oli antaa innostusta seurakunnissa jo käynnissä olevaan nuorisotyöhön sekä auttaa käynnistämään nuorisotyötä siellä, missä sitä ei vielä ole. Perjantai-iltana järjestimme isomman tapahtuman, jossa paikallisen seurakunnan nuoret vastasivat itse suurelta osin järjestelyistä.
Niin kuin leireillä yleensäkin, opin vaelluksella paljon. Joskus minun ja nuorten tavoitteet ja ajatukset kulkivat erilaisia ratoja, ja jouduin koko ajan kysymään itseltäni missä asioissa täytyy pysyä uskollisena omalle näkemykselle ja missä taas puolestaan joustaa. Se oli haastavaa ja mielenkiintoista. Toiset ihmiset ovat todellakin peilejä, joiden kautta oppii paljon itsestään. Tunsin myös opettelevani toden teolla Franciscus Assisilaisen opetusta 'Älkää pitäkö omaa tietänne ainoana tienä Jumalan luo.'
Parasta tuossa vaelluksessa ihmisten kohtaamisen lisäksi oli se, kuinka jälleen saimme kokea rukouksen suuren merkityksen. Viisas on se laulun sana, jossa sanotaan: 'Rukoile ja työtä tee, muu Herralle jää.'