Maanantai 6. helmikuuta. Nimipäivää viettää Terhi, Teija, Tiia, Tea, Terhikki
Rss Sivukartta

Tahdotko palvella?

Vietin viikon Tartossa. 7.6. pakkasimme yhdistyksemme pikkubussin täyteen tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa ja suunnistimme kohti Tarttoa. Tasan viikon verran kotinamme oli Tarton Marian kirkko, jossa valmistelimme ja vietimme kirkon nuorisopäiviä. Samana iltana kokoontui kirkkoon myös joukko nuoria vapaaehtoisia, 'muurahaisia'. Nuorilla oli ilmeissä pitelemistä, kun kuljetimme heitä pitkin suuren rakennuksen pimeitä ja pölyisiä käytäviä. Maarjan kirkko on nimittäin kokenut kovia: Se valmistui 1800 -luvun puolivälissä ja toimi kirkkona toiseen maailmansotaan asti. Sodassa siihen osui palopommi, ja jäljelle jäivät vain seinät. Neuvostoaikana seurakunnalle ei annettu lupaa korjata kirkkoa, vaan se rakennettiin uudestaan maayliopiston urheiluhalliksi. Siinä käytössä kirkko oli 50 vuotta, kunnes se pitkien neuvottelujen jälkeen luovutettiin takaisin seurakunnalle vuonna 2009. Jo vähän aiemmin seurakunta oli saanut luvan käyttää kirkkoa hartaustilana. Kirkkosalista oli koripallorenkaat nyt jo poistettu, mutta lattiassa olivat rajamerkinnät ja mainokset edelleen olemassa. Eräs kollega totesikin, että aika jännä ajatus nauttia ehtoollista kolmen pisteen viivalla...

Majoitustilana meillä oli kirkkoon urheiluhalliaikana rakennettu lisäsiipi, jota ei ollut aikoihin käytetty. Ensimmäinen tehtävä oli siivota salit, joissa majoituimme. Sitten vain retkipatjat lattialle ja makuupussit auki. Tytöillä tosin ei ollut siinä mielessä valittamista, että kerrankin huoneessa oli tarpeeksi peilejä - tyttöjen makuutilana toimi entinen balettisali :)

Torstaina alkoivat nuorisopäivät, joiden teema oli tällä kertaa 'Tahdotko palvella?' Puhuimme siitä, kuinka Jumalaa voi palvella, ja harjoittelimme sitä myös käytännössä jalkautumalla ryhmissä eri puolille kaupunkia ja palvelemalla ihmisiä eri tavoin. Niinpä niin, kaikkivaltias Jumala ei tarvitse meidän palveluksiamme, mutta toiset ihmiset kyllä tarvitsevat. Toivon, että palveleminen oli nuorille hyvä kokemus.

Kumma kyllä, viikon kuluttua tuo suuri ja kolkohko kirkkorakennus tuntui jo ihan toisenlaiselta. Se oli paljon kodikkaampi ja paljon lämpimämpi kuin ensimmäisenä päivänä. Eikä ihme - viikon ajan siellä oli palveltu lähimmäisiä ja sitä kautta myös Taivaan ja maan Luojaa, jonka Pyhä Henki oli takuulla paikalla. Antakoon tuo sama Henki meille palvelualttiutta myös arkipäivässä: silmät nähdä, korvat kuulla ja sydämen toimia ja ymmärtää.

'Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.' (Fil. 2:13)

Kommentoi tätä kirjoitusta