Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Torstaipäivän satoa

 Juhhei, olen tainnut oppia lisäämään kirjoitukseni tähän sivulle ihan itse! Se on meikäläisen atk -taidoilla jo saavutus.

 

 

Takana on melkein kahden viikon Suomen keikka, jonka aikana ehdin lomailla kotipuolessa ja käydä Tampereella kirkon lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden neuvottelupäivillä. Käytettyäni lopulta viime maanantain laukkujen purkamiseen, pyykin pesuun ja siivoukseen voin nyt sanoa taas asettuneeni kotiin. Yritän motivoida itseäni kaikenlaisten raporttien ja suunnitelmien lukemiseen ja kirjoittamiseen. Se on kieltämättä aina ollut työntekoni heikoin lenkki, mutta asenteella siitä kai selvitään kuten tähänkin asti. Iltaisin voi hyvin puuhailla kirjallisten töiden parissa uunia lämmittäessään. Eilen tulin myöhään kotiin ja uuni jäi lämmittämättä, tänään kotiin tullessani mittari näytti +16 ja nyt yritän saada tänne kunnollista pyykinkuivatuslämpötilaa.

 

Vähän nolona tunnustin töissä, että minulla on joulukuusi vieläkin kotona, että en ole saanut aikaiseksi viedä sitä ulos vaikka loppiaisesta on jo vaikka kuinka kauan. Kollegat rauhoittelivat minua sanomalla, että jouluaikahan loppuu vasta kynttilänpäivään, niin kauan voi ihan rauhassa pitää joulukoristeita...Rauhoituin välittömästi ja nyt nautin ihan hyvällä omallatunnolla kuusen valojen tuiketta.

 

Tänä iltana olin pitämässä rippikoulutuntia nuorten rippikoulussa. Se on joka kerta yhtä suuri oppimiskokemus minulle itselleni: Kaikista aiheista puhuessa on ajateltava asiaa siltä kannalta, että joukossa on takuulla vähintään yksi, joka kuulee asiasta ensimmäistä kertaa elämässään. Niin kuin tänään, kun aiheena oli Pyhä Henki. Mikä hän on, miksi ja mitä varten - ja miten hän liittyy ihmisen elämään tänään? Aikaa on niin vähän ja asioita niin paljon. Vaikka loppujen lopuksi, turha niiden tietojen takia on liikaa pingottaa. Tärkeintä olisi, että nuoret saisivat jonkin käsityksen siitä, että Jumalan kanssa voi ihan oikeasti olla yhteyksissä. Että voi olla olemassa sellainen asia kuin jumalasuhde. Ja että se on todella jotain etsimisen ja hoitamisen arvoista.



Kommentoi tätä kirjoitusta