Sunnuntai 5. syyskuuta.
Nimipäivää viettää Roni, Mainio, Ragnvald, Ronald, Ronny.
RssSivukartta

Totuutta ja tehtävää

Loma on ohi ja paluu arkeen alkaa. Vaivalloisesti, mutta kuitenkin. Hillitön helle vaikeuttaa aivotoimintaa, en tiedä onko siitä mitään tieteellistä faktaa mutta omakohtainen empiirinen tutkimukseni vahvistaa teorian. Kalenterin käyttämisessä ja täyttämisessä olen kuitenkin jo edistynyt.

Olen jollakin omituisella tavalla törmännyt viime päivinä moniin ihmisiin, jotka tuntuvat tietävän kaikesta kaiken. Tai ainakin sen, kuinka pitää uskoa, ajatella ja elää - ja kuinka sitä ei pidä tehdä. Yhteistä näille ihmisille on ollut se, että kaikki mikä heidän totuuteensa ei mahdu, on vierasta, vaarallista ja syytä kiertää kaukaa. Huomaan olevani melko neuvoton tuollaisen suhtautumisen edessä - en osaa oikein kehittää keskustelua, jossa kaikki oikeat mielipiteet ovat jo valmiina. Samalla nuo kohtaamiset ovat hyödyllisiä. Joudun kysymään yhä uudelleen Pilatuksen tavoin: "Mitä on totuus?"

Näiden asioiden pohdinnassa on suureksi avuksi viime sunnuntain evankeliumi: "Hedelmistä he heidät tunnette." (Matt. 7:16) Jeesus tuntuu olevan usein seuraajiaan suurpiirteisempi teoreettisissa kysymyksissä, hän on toiminnan mies. Tämä näkyy myös Markuksen evankeliumin kohdassa, jossa opetuslapset yrittävät estää 'erästä miestä' ajamasta pahoja henkiä Jeesuksen nimessä, koska "hän ei kuulu meihin". Jeesuksen vastaus tähän oli: "Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme." (Mark. 9:38 - 41)

Tässä tulee taas esiin meidän ihmisten ja Jumalan ajatusmallien hämmästyttävä erilaisuus. Meille on usein tärkeintä, että asiat tehdään oikein. Jumalalle tuntuu olevan tärkeää, että tehdään oikeita asioita. Hedelmistä meidät tunnetaan.



Kommentoi tätä kirjoitusta