Lauantai 19. toukokuuta. Nimipäivää viettää Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Amalia, Emilia, Emma, Amalia, Mili
Rss Sivukartta

Tunnelmaa linja-autossa

No niin. Virossa ollaan. Olen muuttanut vähän kauemmas keskustasta. Nykyään asun Nõmmen kaupunginosassa, kymmenisen kilometriä keskustasta Pärnun suuntaan. Keskustaan pääsee kätevästi bussilla ja junalla, mutta silti tämä on vähän kuin oma kylä tai pikkukaupunki. Täällä saattaa tapahtua jopa se ihme, että ihmiset ryhtyvät juttusille. Siitä syystä myös bussimatkailu on mielenkiintoista. Tässä pari esimerkkiä:

Eräänä iltana istuin bussissa matkalla kaupungista tänne. Viereeni tuli rouva, joka ennen istahtamistaan puoliksi totesi, puoliksi kysyi: 'Istun?' Sanoin, että kaikin mokomin. Istahdettuaan hän sanoi - ensin venäjäksi, mutta vaihtoi sitten kätevästi viron kielelle, että 'mehän olemmekin jo kerran matkustaneet tällä lailla vierekkäin.' Ensimmäinen bussituttuni siis täällä päin! Poistuessani toivotimme toisillemme hyvää naistenpäivää, ja kummallakin oli hyvä mieli kohtaamisesta.

Toinen tapaus sattui eilen. Saatoin vierailulla olleen ystävättäreni satamaan, ja kotimatkalla jo aika lähellä Nõmmen pysäkkiä bussiin tuli hymyilevä vanha pariskunta. Rouva istui minun viereeni, ja vastapäisillä penkeillä istunut nuori nainen nousi antaakseen herralle paikan. Rouva kehotti miestään istumaan, johon tämä sanoi: 'En istu selkä menosuuntaan!' Vaihdoin vastapäiselle istuimelle, että herra saisi matkustaa kasvot menosuuntaan, ja pyysin häntä istumaan. Herra siihen, että 'Jaksanhan minä seistäkin, en minä nyt sentään NIIN vanha ole...!' Johon minun oli pakko sanoa, että 'No en minäkään, mutta istun silti...' Herra istui tyytyväisenä, ja me kolme emme olleet ainoita, joita tapaus hymyilytti.

Taidan viihtyä tässä pikkukaupungissa.

Kommentoi tätä kirjoitusta