TapahtumatJumalanpalveluksetRukouspyynnötDiakoniatyöMusiikkiLapsilleVarhaisnuorilleNuorille ja varhaisnuorilleKehitysvammaisillePerheilleMiehillePariskunnilleAikuisilleKansainvälinen vastuuMikon blogiTitan blogiTiedotus ja viestintä

Yksin ja pimeässä

Kävin reilu viikko sitten Suomessa ja sain pikaperehdytyksen äskettäin päättyneen Putous -ohjelman suosituimpiin sketsihahmoihin. Vilpitön, utelias ja huolehtivainen Munamies keräsi sympatiani ja on pakko myöntää, että olen katsonut netistä  jo aika monta videota tuon hahmon edesottamuksista.

Yhdessä haastattelussa tuolta monessa liemessä keitetyltä kananmunalta kysyttiin, mikä on hänen pahin pelkonsa. Vastaus kuului näin: "Pahin pelko on että ihmiset ei enää juttele mulle. Että joutuisin olemaan yksin ja pimeässä. Se olisi pelottavaa."

Vähän myöhemmin tutkin Suomen luterilaisen kirkon internetsivuja (www.evl.fi). Siellä oli tämän vuoden Yhteisvastuukeräykseen liittyvä video mosambikilaisesta Alberto -pojasta. Alberto on 14 -vuotias, ja hänen vanhempansa ovat kuolleet. Vanhempien kuoleman jälkeen Alberto ja hänen isoveljensä asuivat jonkin aikaa halvaantuneen isoäidin kanssa, mutta sitten isoäitikin kuoli. Nyt Alberto asuu periaatteessa isoveljensä kanssa kahdestaan, mutta isoveli on vähän kotona. Niinpä Alberto on usein yksin kotona. Iltaisin, yksin hämärässä kodissa hän pelkää. Mm. Yhteisvastuukeräyksen ansiosta Albertolla on tukihenkilö, joka auttaa häntä selviytymään arjesta, ja hän saa käydä koulua. Hänellä on ihmisiä joille jutella ja jotka juttelevat hänelle, mutta ihminen johon turvautua yksin ja pimeässä puuttuu.

Tuo "yksin ja pimeässä" oleminen on varmaan jokaisen ihmisen syvimpiä pelkoja. Siihen tilanteeseen ei haluaisi joutua itse eikä jättää myöskään toisia. Ja kuitenkin siihen tilanteeseen joutuu luultavasti jokainen jossain elämänsä vaiheessa. Joillekin, kuten Albertolle se on konkreettinen ja karu tilanne. Jollekulle toiselle se voi olla sisäistä yksinäisyyttä vaikeuksien keskellä. Ja viimeistään kuoleman kohtaa meistä jokainen lopulta yksin. Siihen tilanteeseen ei toisia mahdu, vaikka he läsnä olisivatkin.

Muistan, kuinka nuorena tunsin monta kertaa olevani aivan yksin. Eräänä iltana taas kerran kipuillessani tuon kysymyksen kanssa löysin yllättäen lohdutuksen, joka on kantanut minua siitä saakka. Jäähyväispuheessaan opetuslapsille Jeesus sanoo: "Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani." (Joh.16:32)

Edes yksin ja pimeässä en ole täysin yksin, sillä Isä on minun kanssani.