Kari Tuovinen

Voit katsoa esittelyvideon myös YouTubestaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Olen Kari Tuovinen, syntynyt 60 vuotta sitten Kuopiossa. Elämästäni valtaosan olen elänyt pääkaupunkiseudulla, mutta vuodesta 2016 alkaen Porvoon saaristossa Kråkössä, sillä olen Pornaisten seurakunnan kirkkoherra. Harrastan puutarhanhoitoa, mehiläistarhausta, omakotitalon ylläpitoa, lukemista ja kalastamista. Kaikkein rakkain harrastukseni on kiertää kesäisin vaimoni kanssa ympäri Suomea matkailuautolla. Lapsia minulla on kolme: kaksi aikuista ja yksi lukiolainen.

Minkälaisen kirkkoherran Mäntsälän seurakunta sinusta saisi?

Omaan laaja-alaisen näkemyksen seurakuntatyöhön, sillä olen työskennellyt laajalti eri työaloilla eri seurakunnissa. Olen kristuskeskeinen siinä mielessä, että minusta keskeisin tehtävämme on tuoda armon sanomaa. Olen mielelläni tehtäviä antava ja luotan ihmisiin, mutta haluan myös pitää huolta siitä, että teemme työtä niiden tavoitteiden eteen, joista olemme yhdessä sopineet. En pelkää haasteita ja olen mielelläni joukkuepelaaja, mutta olen tottunut myös työskentelemään yksin.

Mitä annettavaa seurakunnalla on mäntsäläläisille?

Seurakunnalla on annettavaa kristillisessä uskossa tukemiseen ja lähimmäisenrakkaudessa kasvamiseen. Seurakunnan tehtävänä on myös tuoda aitoa välittämistä ja yhteisöllisyyden kokemusta. Näitä myös nähdäkseni mäntsäläläiset odottavat seurakunnalta!

Kuvaile kolmella sanalla Mäntsälästä nousevia mielikuviasi

Näen Mäntsälän juurevana paikkana, joka on luonnonläheinen, ja jolla on pyrkimys yhteisöllisyyteen. 

Tärkeä Raamatun kohta

Jouluevankeliumi (Luukas 2: 1–20). Lue Raamatun kohta täältäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Pidä lyhyt saarna hengellisen ajattelusi ytimestä

Jumalan maailmaan murtautuneen rakkauden myötä Kristuksen armo on kantava välittäen sovintoa ja rauhaa sydämeemme ja koko todellisuuteemme. 

Kari Tuovisen kasvokuva
Kari Tuovinen