Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lähetystyö on kirkon perustehtävä, Jumalan pelastavaa toimintaa maailmassa, Kolmiyhteinen Jumala toteuttaa lähetystä ja seurakunta ottaa siihen osaa eläen uskoaan todeksi omalla paikallaan ja osallistumalla kirkon kansainväliseen toimintaan. Lähetystyö perustuu Jeesuksen antamaan kaste-ja lähetyskäskyynLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Seurakunta on tässä keskeinen toimija omalla alueellaan. Kirkon lähetysjärjestöjenLinkki avautuu uudessa välilehdessä avulla seurakunnat pyrkivät tekemään tästä totta kaikkialla maailmassa.
Lähetystyö on kirkon kokonaisvaltaista toimintaa. Siihen kuuluvat saarnat, koulu- ja opetustyö, sanalliset todistukset ja opetus Jumalan valtakunnasta niin, että se edistää myös inhimillistä hyvinvointia ja puolustaa oikeudenmukaisuutta. Lähetystyöhön kuuluu kaikkialla maailmassa niin paikallisten kristittyjen kuin myös kaikkien ihmisten kokonaisvaltainen tukeminen ja palvelu. "Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Joh. 20:21
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18-20).
Yhteinen todistus - lähetyksen peruslinjausLinkki avautuu uudessa välilehdessä toteaa, että "kirkko on liikkeelle lähetetty Jumalan kansa, Kristuksen ruumis ja Pyhän Hengen temppeli. Kristityt ovat yhtä, koska heidät on kasteessa liitetty Kristukseen, hänen kirkkoonsa ja toinen toisiinsa. Jumalan rakkaus johtaa kristittyjä julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäisiä yhdessä eri kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa."
Kaikenikäisten, naisten ja miesten kotoinen kammari. Tervetuloa mukavaan joukkoon puhelemaan mukavia ja/tai tekemään käsitöitä lähetystyön hyväksi mummonkammarin omaan tilaan, seurakuntakeskuksen alakertaan. Kirkonmäen aamiainen tarjolla seurakuntakeskuksen salissa klo 10.45.
TERVETULOA!
Myyjäisiä järjestetään adventin ja pääsiäisen aikaan. Myynnissä on käsitöitä, koristeita ja leivonnaisia. Lähetyskahviosta saat herkulliset päiväkahvit ja jännitystä pitää yllä "joka arpa voittaa" -lähetysarpajaiset.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä