Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys 2020 Vanhemmuuden tukemiselle on päättynyt

Yhteisvastuukeräyksen kuva jääkiekkoperheestä

Keräsimme tänä vuonna kaksi miljoonaa euroa vanhemmuuden ja perheiden tukemiseen Suomessa ja maailmalla. Koronakevät keskeytti hyvin startanneen kampanjan lähikeräykset ja tiputti keräystuloksen yli miljoonalla eurolla viimevuotisesta.

”Vaikka Yhteisvastuun keskeinen tehtävä on kerätä varoja vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten auttamiseen, halusimme toimia vastuullisesti ja minimoida keräystoimien aiheuttamat riskit”, toteaa keräysjohtaja Tapio Pajunen.

Keräystuotoilla rahoitetaan vuonna 2021 starttaava Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Pelastakaa Lapset ry:n perheitä tukeva hanke. Suurin osa tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun ruohonjuuritason työhön kehittyvissä maissa.

Keräystuotto luovutettiin 13.11. keräyksen suojelijalle tasavallan presidentti Sauli Niinistölle.

Mäntsälän keräyksen tuotto oli 3669.84€. Tästä 20% käytämme diakoniatyön kautta perheiden hyväksi retki- ja leirimaksuihin sekä parisuhdekurssien osallistumismaksuihin. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille! ❤

#sinäriität2020

Linkki Yhteisvastuukeräyksen sivuille

2020-11-20 13:37:00.0