Hyppää sisältöön

Askartelukerhot

Nimen mukaisesti kerhoissa askarrellaan, eli ollaan tekemisissä kädentaitojen kanssa. Marraskuussa 2021 käynnistyy kaksi askartelukerhoa. Askartelukerhoissa on tilaa kahdeksalle kerholaiselle / kerho.

Askartelukerhot toimivat Kerhokulmassa (os. Urheilutie 1 Seurakuntakeskuksen kansalaisopiston puoleisessa päädyssä, Wanhan vieressä)

Kartongista kaikeksi -askartelukerho

Kerhon nimestä voinee jo päätellä jotain. Askarteltavat aiheet ja tekniikat vaihtelevat kerroittain. Kerho aloittaa keväällä 2022 loppuu. 

Kerhokulmassa keskiviikkoisin klo 15-16. Kerhoa ohjaavat Elsa ja Lotta.

Leikkaa, liimaa, koristele -askartelukerho

Kerhon nimestä voinee jo päätellä jotain. Askarteltavat aiheet ja tekniikat vaihtelevat kerroittain. Kerho jatkaa kevääseen 2022 asti yhtenäisenä ryhmänä.

Kerhokulmassa torstaisin 17-18. Kerhoa ohjaavat Jenni ja Pinja.

Ilmoittaudu täältä!