järvimaisema

Voimaa hiljaisuudesta

”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.”

Oheinen Jeesuksen kehotus ja siihen liittyvä Raamatun kertomus on kuvaus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa päätöksestä etsiä lepoa ja rauhaa ihmispaljouden ja kiireen keskellä. (Mark. 6:30-34)

Jeesuksen elämässä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen hakeutuminen oli säännöllistä. Hiljentymisen vaalimiseen Jeesus kutsuu myös meitä seuraajiaan. Hiljaisuuden ja vaikenemisen tavoitteena ei niinkään ole kaikkien ulkoisten ja sisäisten virikkeiden torjuminen, äänettömyys ja toimettomuus, vaan ennemminkin  asettua aktiivisesti kuulolle aistimaan omaa sisintään ja Jumalan läsnäoloa. Ydin löytyy Jeesuksen sanoista: ”Minun mukaani” – ”yksinäiseen paikkaan” – ”lepäämään”.

Jumalanpalvelukset

Jumalanpalvelusta vietetään kirkossa aina sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 10. 

Lue lisää tästä.

Arki-illan hiljainen ehtoollinen

Arki-illan hiljaista ehtoollista vietetään joka toisena keskiviikkona klo 18 kirkossa. Silloin laulettavat laulut ovat Taize-lauluja. Kirkko on klo 17 alkaen avoinna hiljentymistä ja rukousta varten.

Katso seuraava kerta tästä.

Ahvenlammen kappelin alttarilla on ikoni, jota ympäröi kynttilöitä.​​​

Hiljaisuuden retriitti

Hiljaisuuden retriitti on yleensä viikonlopun mittainen vetäytyminen hiljaisuuteen. Retriitin päiväohjelmaa rytmittävät yhteiset rukous- ja ruokailuhetket hiljaisuuteen sitoutuen. Majoitus on yhden hengen huoneessa täysihoidolla. 

Eri puolilla Suomea järjestettävistä retriiteistä löydät lisätietoa Hiljaisuuden Ystävien verkkosivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
 

Sydänrukous – hiljaisen rukouksen retriitti

Hiljaisen rukouksen retriitti järjestetään pe 6.11. klo 18 – su 8.11. klo 13 Ahvenlammen leirikeskuksessaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. 

"Rukous on yhtä lähellä sinua kuin ilma, jota hengität. Se on syntymälahjasi. Rukous ei vaadi paljon sanoja. Yksikin sana riittää. Pysähdyt hetkeksi, istahdat alas ja olet keskellä rukousta."

Sydänrukouksen retriitissä voit tutustua syvemmin trappistimunkki Thomas Keatingin (1923-2018) kehittämään yksinkertaiseen hiljaisen rukouksen menetelmään (Centering Prayer), jota voi oppia harjoittamaan päivittäin.
Retriitin ohjaajina toimivat pastorit Lauri Maarala ja Päivi Laalo. Retriitin ohjelma, täysihoito ja majoitus omassa huoneessa sisältyvät hintaan. Osallistumismaksu on 150€. Lasku ja ohjelma lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse. Ilmoittautuminen alkaa 21.9. Sitovat ilmoittautumiset 23.10. klo 16 mennessä: Ilmoittautuminen retriittiin >>Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Lisätiedot: Päivi Laalo, p.laalo@outlook.com, Taina Pajunen, taina.n.pajunen@gmail.com.

Lauri Maarala kertoo itsestään:
”Olen harjoittanut sydänrukousta kaksikymmentäviisi vuotta, ohjannut retriittejä ja olen nyt kolmatta kertaa järjestettävän sydänrukousohjaajien koulutuksen opettaja. Olen retriitinohjaaja ja Via Silentiin perustajajäseniä ja ohjannut hengellisen ohjauksen ryhmiä ja hengellistä ohjausta etsiviä vuosien ajan. Eläkkeelle jäin vuonna 2014, silloin Mäntyharjun seurakunnan kirkkoherran tehtävästä. Vantaalla toimin pappina eri tehtävissä 1979-2007, mistä ajasta viimeiset kymmenisen vuotta aikuiskasvatuspastorin tehtävässä - so. retriittitoiminnan järjestäjänä, vapaaehtoisten ohjaajana ja kouluttajana, hengellisen ohjauksen pastorina.”

Sydänrukous – hiljainen, sanaton rukoushetki

  • sunnuntaisin 6.9. alkaen klo 18–18.30 seurakuntakeskuksessa päivystävän papin huoneessa, Urheilutie 1 (sisäänkäynti entisen kirkkoherranviraston ovesta).

Rukouksen jälkeen voit halutessasi jäädä iltateelle jakamaan kokemuksia sydänrukouksesta.

Olet tervetullut, vaikka et ennestään tunne sydänrukousta. Tule silloin 15 min aikaisemmin, niin ohjaamme sinut alkuun. Tälle rukouksen polulle voit astua mukaan juuri siitä kohdasta, missä nyt olet.

Lisätietoja: taina.n.pajunen@gmail.com tai p. 050 347 0095

Taulu Jeesuksesta.
 

Sydänrukous, mitä se on?

Sydänrukous pohjautuu Jeesuksen rukousopetukseen ja sanattomaan kontemplatiivisen rukouksen traditioon. Kristillisessä traditiossa kontemplatiivista rukousta pidetään Jumalan lahjana. Sydänrukous on rukouksen tapa, joka valmistaa mieltämme tähän syvään jumalayhteyteen ja sanattomaan Jumalassa lepäämiseen, kontemplaatioon. Siinä sanomme ”kyllä” Jumalan läsnäololle ja toiminnalle meissä. Se on luottamusta siihen, että Jumala toimii ihmisessä omaan tahtiinsa, kun ihminen sallii sen.

Yksinkertainen menetelmä

Thomas Keating kehitti 1970-luvulla yhdessä toisten trappistimunkkien kanssa sydänrukouksen (Centering prayer) yksinkertaiseksi menetelmäksi, jolla kuka tahansa voi harjoittaa kontemplatiivista, sanatonta rukousta. Sydänrukouksen kehittymiseen ovat vaikuttaneet myös mm. Tietämättömyyden pilvi- nimisen opaskirjan 1300-luvulla kirjoittanut tuntematon mystikko, Avilan Teresa, Ristin Johannes sekä Thomas Merton.

Hengellinen ohjaus

Hengellisessä ohjauksessa henkilö saa apua Jumalan kuuntelemiseen ja Jumalalle vastaamiseen. Tavoitteena on kristittynä kasvaminen ja kypsyminen. Hengellinen ohjaus sopii ihmiselle, joka haluaa syventää omaa henkilökohtaista jumalasuhdettaan.

Hengellinen ohjaus voi sisältää rukousta, hiljentymistä, raamatunlukua, keskustelua tai muuta toimintaa, joka tukee ohjattavan hengellistä elämää ja kasvua kristittynä. Ohjaajan tehtävä on matkakumppanin, rinnallakulkijan tehtävä.

Voit kysyä lisätietoja seurakunnasta.