Virsikirja on auki ja taustalla näkyy sumeana Mäntsälän kirkon alttaritaulu.

Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

"-- sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." Matt. 18:20

Mäntsälän kirkossa pidetään jumalanpalvelus aina sunnuntaisin ja pyhinä klo 10.

Tarkemmat tiedot löytyvät tapahtumakalenterista.

Jumalanpalvelukseen tervetulleita ovat kaikki. Lapsille on tehty kirkkoon oma leikkipaikka alttarin vasemmalle puolelle ja kirkkopusseja, joissa on monenlaista puuhaa, löytyy sisäänkäynnin luota.

Tietoa jumalanpalveluksista

Jumalanpalvelus pidetään sunnuntaina, koska sunnuntai on kristityille ensimmäinen päivä, ylösnousemuksen päivä ja Herran päivä. Se muistuttaa Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Tapoja viettää jumalanpalvelusta on monia: Messu on jumalanpalvelus, jossa vietetään ehtoollista. Sanajumalanpalveluksessa keskitytään Jumalan sanan esillä pitämiseen ja rukoukseen. Mäntsälän seurakunnassa järjestetään jumalanpalveluksia huomioiden monia erilaisia seurakuntalaisia.

Tuomasmessuissa, joihin kutsutaan erityisesti etsijöitä ja epäilijöitä, kieli ja musiikki heijastavat tätä päivää. Niitä valmistelee ja toteuttaa Tuomastiimi, vapaaehtoisten joukko, jossa jokaiselle löytyy itselle mieluisin ja sopivin tehtävä.

Nuorten messut ovat seurakunnan nuorisotoiminnan Wanhan vastaamaa jumalanpalveluselämää. Messujen laulut ovat Nuoren seurakunnan veisukirjasta.

Perhemessuissa ja vauvakirkoissa on otettu huomioon erityisesti perheen pienimmät seurakuntalaiset.

Arki-illan hiljaisissa ehtoollisissa on mahdollisuus pysähtyä arjen keskellä pieneksi hetkeksi hiljaisuuden, rukouksen, Taize-laulujen ja ehtoollisen äärelle. Lisätietoja arki-illan hiljaisista ehtoollisista sekä hiljentymisen ja hiljaisuuden mahdollisuuksista Mäntsälän seurakunnassa löydät täältä.

Ehtoollisella on pyydettäessä tarjolla gluteenitonta ehtoollisleipää ja alkoholitonta ehtoollisviiniä. Esitäthän pyyntösi ehtoollisenjakajalle, kun hän saapuu kohdallesi.

Alttarikaide on korotetulla kuorialueella, jolle noustaan kaksi porrasaskelmaa. Mikäli portaiden nouseminen ei ole mahdollista, löytyy esteettömän kulun ramppi edestä kirkkosalin oikealta käytävältä. Jaamme tarvittaessa ehtoollisen myös penkkiin. Selkeyden vuoksi tätä varten on varattu kirkkosalin vasemmalta puolelta poikkiristin etummainen penkkirivi. Sisäänkäynneillä ja tämän penkkirivin päädyissä on ohjeistus tästä. Istumalla tällä penkkirivillä annat messun toimittajille viestin siitä, että toivot ehtoollisen jaettavan sinulle penkkiin.

Vapaaehtoisten messuryhmät

Vapaaehtoiset seurakuntalaiset toimivat messussa monissa eri tehtävissä. Toiminnassa on mukana noin 50 niin kutsuttua kirkkoväärtiä. He toimivat seitsemässä messuryhmässä.

Kirkkoväärtinä voit toimia esimerkiksi seuraavanlaisissa tehtävissä:

  • toivottaa messuvieraita tervetulleeksi ja jakaa virsikirjoja
  • lukea Raamatun tekstejä
  • osallistua esirukouksen laatimiseen ja toimia esirukouksen lukijana
  • avustaa kolehdinkeruussa
  • toimia avustajana ehtoollisella (tähän tarvitaan seurakunnan järjestämä koulutus)
  • keittää ja laittaa tarjolle kirkkokahvit
  • toimia yhdessä laulettavissa virsissä esilaulajana

Tehtävät ovat avoimia kaikille seurakuntalaisille ja jokaiselle etsitään omien lahjojen mukaan sopiva tehtävä.

Ilmoittaudu mukaan, ota yhteyttä pastori Niko-Pekka Ovaskaiseen.

Ota yhteyttä

johtava kappalainen

Virkavapaalla

Nordenskiöldintie 3
04600  Mäntsälä

Päivystävälle papille voi soittaa kirkollisiin toimituksiin ja toimitusvarauksiin liittyvissä asioissa. Päivystävän papin kanssa voi myös keskustella mieltä painavista asioista. Papilla on vaitiolovelvollisuus ja keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Sielunhoidollisia ja muita pidempiä keskusteluja varten on hyvä varata aika etukäteen. Päivystävän pappi palvelee pappilassa ma–ke klo 9–13 ja pe klo 9–13.

Voit tutustua jumalanpalveluksen kulkuun

Mäntsälän jumalanpalveluksen käsiohjelma