Kirsikankukkia täydessä loistossaan.

Naisille

Seurakunnan toiminta naisille tarjoaa mahdollisuuden arjen surujen ja juhlahetkien jakamiseen sekä vertaistukeen toisten naisten kanssa. Toiminta pyrkii yhdessä seurakuntalaisten kanssa vahvistamaan ja varustamaan kristittynä kasvamisessa ja oman paikan löytymisessä Jumalan valtakunnan työssä. Luomme mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön ja toisten palveluun. Kutsumme kaikkia toimintaan mukaan.

Toimintaa:

  • Naisten saunailta on lämminhenkinen ilta naisten kesken Ahvenlammen leirikeskuksessa kerran kuussa. Ohjelmassa on saunomista, rentoa yhdessäoloa, ajankohtaisten asioiden jakamista ja herkullinen iltapala. Illan keskusteluaihetta on alustamassa illan vieras. Seuraa ilmoittelua.
  • Raamattutunnit Hoosean kirjasta kerran kuussa seurakuntakeskuksen salissa.
  • Ankkurin avoimet on kahvila avoinna kyläläisille (Keskuskatu 11) keskiviikkoisin, jonne voi tulla tapaamaan tuttuja, juomaan hyvät kahvit tai kutomaan tai puuhaamaan ohjelman mukaisia käsitöitä. Digiapua on myös tarjolla kuukauden kolmena keskiviikkona, seuraa ilmoittelua. Lopussa pieni hartaushetki.
  • Raamattu- ja rukouspiirit 
  • Toivoa naisille -ryhmä on kansainvälinen rukousryhmä. Toivoa naisille -työ toimii sen puolesta, että yhä useammat naiset ympäri maailman voisivat kuulla olevansa arvokkaita, saada toivon ja ihmisarvoisen elämän. Toivoa naisille työ yhdistää maailman naiset rukouksen ja kristillisten mediasisältöjen avulla.
    Kokoonnumme seurakuntakeskuksen alasalissa. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan.