Uutislistaukseen

Mäntsälän kirkossa toteutetaan ensimmäistä kertaa pääsiäisnäytelmä

Pääsiäisnäytelmän ohjaaja Jouni Laine (oikealla), hänen vieressään kirkkoherra emeritus Mikko Seppälä ja va...

Pääsiäisnäytelmä on vanha ja tunnettu pääsiäisperinne, mutta Mäntsälän seurakunnassa se päästään kokemaan ensimmäistä kertaa vasta tänä pääsiäisenä.  Tapahtumien ytimessä – musiikkinäytelmä Pitkäperjantai kutsuu seuraamaan pääsiäisen tapahtumia kirkon penkistä käsin neljän eri näytöksen voimin.

Antti Sevannon käsikirjoittamassa ja Jouni Laineen ohjaamassa pääsiäisnäytelmässä eläydytään Jeesuksen viimeisiin päiviin musiikin ja näyttämötaiteen keinoin. Musiikista vastaa Gospel Mäntsälä Pekka Itkosen johdolla ja koreografiasta Jemina Rytilahti. Maksuton näytelmä sopii niin kouluikäisille lapsille kuin aikuisillekin.

Näytelmän tuottajana toimiva Mäntsälän seurakunnan lähetyssihteeri Outi Paukkunen kertoo, että nuorten muodostama viiden hengen koreografiaryhmä tuo näytelmän ihan uudelle tasolle, ja Gospel Mäntsälä ja sen johtaja Pekka Itkonen puolestaan johtavat musiikkipuolta uskomattomalla volyymilla. Näytelmää varten on harjoiteltu paljon.

”Alkuun harjoituksissa oli hyvinkin hiljaista porukkaa, mutta teatteriohjaaja Jouni Laine oli niin innostava ja ammattitaitoinen, että roolit alkoivat pian elää omaa elämäänsä, ja jokainen näyttelijä solahti rooliinsa”, Outi Paukkunen muistelee.

”Myös rooliasut auttoivat vahvasti roolien omaksumisessa.”

Pääsiäisnäytelmän toteuttaa iso 30 hengen porukka, joiden joukkoon on näyttelijöiksi värvätty muun muassa seurakunnan nykyinen kirkkoherra Tarja Meijer ja hänen edeltäjänsä Mikko Seppälä.

Pitkäperjantai-musiikkinäytelmän ensi-ilta on keskiviikkona 16.4. klo 18. Tässä näytöksessä ovat mukana myös rippikoululaiset. Seuraavat esitykset ovat perjantaina 18.4. klo 18 sekä lauantaina 19.4. klo 14 ja klo 18. Näytelmä kestää 40 minuuttia.

8.4.2025 16.32