Uutislistaukseen

Rautainen risti ja viiri näyttävät vanhan Mäntsälän ristikirkon sijaintipaikan hautausmaalla

Vanhan kirkon sijaintia merkkaava muistomerkki.

Hautausmaalta löytyy nykyään muistomerkki, joka kertoo vanhan vuonna 1776 valmistuneen Mäntsälän ristikirkon sijaintipaikan. Rautaisesta rististä ja viiristä koostuva muistomerkki on malli vanhan kellotapulin katolla olleista alkuperäisestä rististä ja tuuliviiristä, jotka ovat nähtävillä kirkon museohuoneessa.

Vuonna 1776 valmistuneessa kirkossa pidettiin viimeinen jumalanpalvelus 24.11.1866, jonka jälkeen puinen kirkko purettiin ja sen hirret käytettiin Ehnroosin kansakoulun rakennusaineiksi. Kirkon perustukset olivat antaneet periksi ja tästä oli aiheutunut muitakin vaurioita rakennukselle. Lue lisää kirkon historiasta Mäntsälän kunnan sivuiltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Hautausmaan kartta

Yllä on hautausmaan kartta. Hautausmaalla on muistelupaikka, jonne voi tuoda kynttilän muualle haudatun läheisen muistolle (kartassa kohta E01). Lähellä sijaitsee myös punaisella nuolella merkitty paikka, jossa sijaitsi Mäntsälän vanha vuonna 1776 valmistunut ristikirkko. Nykyään paikalla on tuuliviiri vanhan kellotapulin katolla olleessa rautaisessa ristissä sekä kyltti, jossa lukee: ”Tällä paikalla on sijainnut vuonna 1776 valmistunut ristikirkko”.

2021-11-30 13:51:00.0