Kirkkoherra Tarja Meijerin joulutervehdys

”Sekä alussa että lopussa on arvoitus, syntymän ja kuoleman ratkaisematon mysteeri. Näin jouluna raja tuntuu kuitenkin olevan auki molempiin suuntiin. Verho on ohut. Joulun ihme on syntymä. Sukupolvet vaipuvat unholaan. Sielujen liekit lepattavat – edesmenneitten, olevien, tulevien. Jokainen elää haurasta elämäänsä ja varjelee tuulelta ja tuiskulta valoaan”.  

Tämä Hannu-Pekka Björkmanin ajatus on jäänyt soimaan mielessäni. Syntymän ja kuoleman ratkaisematon arvoitus. Jouluevankeliumia lukiessani olen mysteerin äärellä.  

Tätä kirjoittaessani valmistauduin jättämään jäähyväiset pienelle lapselle. Rakkaamme saivat pitää hänet niin kovin lyhyen aikaa. Olisimme kaikki niin kovasti halunneet oppia tuntemaan hänet; nähdä hänen kasvavan, olevan osa meitä. Pieni arkku on kaikkein painavin arkku. Meistä kukaan ei löytänyt oikeita ja sopivia sanoja raskaisiin hetkiin, sillä niitä ei taida edes olla. Syntymä ja kuolema tulivat nyt lähemmäs toisiaan kuin koskaan aiemmin, syntymän ja kuoleman mysteeri vain syveni. Raotimme ovea molempiin suuntiin. 
 
Kun on ollut pienen arkun äärellä, tuntuu matka sieltä seimen lapsen vierelle kovin pitkältä ja vaivalloiselta. Kun joutuu hautamaan syntymän riemun, on vaikea ottaa vastaan joulun iloa. Sekä lähellä että kaukana näen surujen ja huolten täyttämiä ihmisiä, kokonaisia kansakuntia, jotka ovat joutuneet luopumaan niin paljosta – jotkut jopa kaikesta. Miten kaukaiselta voi joulun lapsi nyt tuntuakaan. Miten saavuttamattomalta rauha ja hyvä tahto ihmisten ja kansakuntien välillä voi näyttääkään. Luopumisen tuska, kaikenlainen pimeys ja ahdinko, saavat kaipaamaan aitoa valoa ja rauhaa. 

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.” (Jes. 9: 1)

Kristuksessa täyttyivät profeettojen ennustukset ja lupaukset. Jouluevankeliumi julistaa, että Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Jo varhaiset kirkkoisät näkivät, että tässä on joulun syvin salaisuus. Jumaluuden rajat murtuivat, kun Jumala otti ihmisen muodon pienessä lapsessa. Tämä merkitsi ihmisyydelle samojen rajojen murtumista, ihmiselle avautui tie kohti Jumalaa. Jumala tuli ihmiseksi, jotta kuka tahansa ihminen saisi olla hänen lähellään. 

Mäntsälän kirkon kaunis joulualttaritaulu kuvaa vaikuttavalla tavalla vastasyntyneen Kristuksen valoa pimeässä maailman yössä. Enkelit ovat ylhäällä, korkeuksissa. Jeesus -lapsi syntyi alhaiseen, tavalliseen, arkiseen seimeen – jokaisen ihmisen tasolle, jotta hänen valonsa yltäisi jokaisen luokse. Jostain ihmeen syystä Jumalan todellisuudessa pieni on usein kaikkein suurinta.

Alku ja loppu, syntymä ja kuolema, joulu ja pääsiäinen. Nämä parit ovat kuin vastakohtia, mutta ne kuuluvat yhteen. Elämällä on aina alku ja loppu, syntymää seuraa kuolema, joulua pääsiäinen. Toista ei ole ilman toista. Vaikka tahtoisimme joulun olevan silkkaa onnea ja hyvää oloa, ovat elämän realiteetit läsnä ja totta myös jouluna. Syntymän ihme muistuttaa myös kaiken katoavaisuudesta, elämän alku viittaa myös sen päättymiseen, joulun lapsi joutuu kärsimystielle kohti ristiä ja pääsiäistä. 
  
Seimen lapsi oli vähällä jäädä kodittomaksi; hänelle ei ollut tilaa majapaikassa. Tänäänkin Vapahtaja etsii kotia. Hänelle ei näytä olevan tilaa eikä kysyntää, eikä aina kovin suurta suosiotakaan. Vaatimaton ja arkinen seimi, eläinten ruokakaukalo, antoi Vapahtajalle suojan ja turvan, kodin. Vapahtaja syntyi, jotta voisi löytää kodin luonamme – sydämissämme. Voisiko sydämeni olla kuin tuo seimi – koti Vapahtajalle? Voisinko minä seimen tavoin tarjota toiselle ihmiselle sijan luonani?

Joulunaikaan tuntuu erityisen tärkeältä olla lähellä rakkaita ihmisiä. Monenlaiset luopumiset ja erot haastavat kaipuuta yhteyteen. Verho on ohut. Raskaankin surun keskellä voi olla todellista iloa ja rauhaa. Joulun Herra itse voi antaa sydämiin rauhaa ja valoa, joka kannattelee pimeimmälläkin hetkellä. Vapahtajan syntymä on lupaus valosta ja rauhasta kaikille meille, joiden elämään on langennut syviäkin varjoja. 

Kynttilän liekki on hauras kuin elämä itse. Ehkä juuri sen vuoksi kynttilät sopivat hyvin jouluun. Usein on niin, että toinen hauras liekki pitää yllä toista haurasta liekkiä. Älä anna oman valosi sammua. Hakeudu ikuisen Valon, Jeesuksen Kristuksen, seuraan ja läheisyyteen, sillä hän pitää yllä elämäsi liekkiä.  

Toivotan siunattua joulunaikaa kaikkiin koteihin!

Tarja Meijer
kirkkoherra